• Sotilasliikkuvuutta on parannettava – vahva puolustus edellyttää kykyä siirtää joukkoja nopeasti

    Tarvitaan parempia teitä, ratoja, satamia, siltoja, tietoliikenneyhteyksiä, sekä kykyä toimia, jos Venäjä iskisi infrastruktuuriin kriisitilanteessa, kirjoittaa europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.).
    Suomelle tärkeissä maayhteyksissä on vakavia puutteita, kuten rataverkon venäläinen raideleveys ja puuttuvat poikittaisyhteydet, kirjoittaja toteaa.
    Suomelle tärkeissä maayhteyksissä on vakavia puutteita, kuten rataverkon venäläinen raideleveys ja puuttuvat poikittaisyhteydet, kirjoittaja toteaa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Politiikka
    9.7.202509:50
    Kolumni
    Pekka Toveri

    Eurooppalaiset tiedustelupäälliköt ja Naton pääsihteeri, Mark Rutte, ovat viime aikoina yhä selkeäsanaisemmin varoittaneet Venäjän aikeista haastaa Natoa sotilaallisesti heti, kun siihen tulee mahdollisuus. Vahva puolustus edellyttää kykyä siirtää joukkoja nopeasti oikeaan paikkaan, minkä vuoksi sotilasliikkuvuus on noussut tärkeäksi keskusteluksi myös EU:ssa. Euroopassa on noin 2 miljoonaa sotilasta ja tuhansia panssarivaunuja, mutta niiden nopea siirto itärajalle vaatii investointeja liikenne- ja viestintäinfrastruktuuriin.

    Tarvitaan parempia teitä, ratoja, satamia, siltoja, tietoliikenneyhteyksiä, sekä kykyä toimia, jos Venäjä iskisi infrastruktuuriin kriisitilanteessa. EU:n suunnitelmissa puhutaan jopa 80–200 miljardin investoinneista sotilasliikkuvuuteen vuodesta 2028 alkaen. Tähän mennessä EU on käyttänyt vain 1,6 miljardia, ja tuokin raha on valunut tehottomasti ilman selkeää strategiaa. Nato sen sijaan tietää, mitä pitää suojata ja missä.

    EU olisi valmis investoimaan Suomeen, mutta vain jos Suomelta löytyy kunnianhimoisia, valmiita suunnitelmia.

    Suomelle sotilasliikkuvuus on elintärkeä kysymys. Suomi puolustaa suurinta osaa Naton itärajasta, ja sen puolustus on avainasemassa koko Skandinavian ja Keski-Euroopan turvallisuudessa. Valmiuksia vahvistetaan, mutta ongelmana on Suomen syrjäinen sijainti ja heikot yhteydet: 96 % kaupasta kulkee haavoittuvilla merireiteillä, ja maayhteyksissä on vakavia puutteita, kuten rataverkon venäläinen raideleveys ja puuttuvat poikittaisyhteydet.

    Tässä piilee myös mahdollisuus, sillä arviolta 93 % sotilasliikkuvuuden infrasta palvelee myös siviilikäyttöä. EU olisi valmis investoimaan Suomeen, mutta vain, jos Suomelta löytyy kunnianhimoisia, valmiita suunnitelmia. Nyt visio puuttuu. Puhutaan miljoonista, kun pitäisi puhua miljardeista. Tarvitaan kansallinen strategia: koko rataverkko eurooppalaiseksi, Itä-Suomen ja Pohjoisen yhteyksien parantaminen, Eurooppa-tunneli, Merenkurkun silta, jopa yhteydet Ahvenanmaan kautta Ruotsiin.

    Strategian toteuttaminen vie aikaa ja rahaa, mutta vaikuttamisen hetki on nyt. EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen vaikutetaan paraikaa, ei kahden vuoden kuluttua. Suomen tulee toimia ripeästi. Sotilasliikkuvuuden kehittäminen tuo turvaa, vauhdittaa taloutta ja elävöittää harvaan asuttuja alueita. EU ei rahoita näpertelyä - se rahoittaa strategista merkitystä. Nyt on aika tarttua tilaisuuteen.

    Kolumnin kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.).
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa