• Vihreiden lähtö hallituksesta on koko maan etu

    Mielipide
    10.3.201406:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Vihreät ovat luvanneet lähteä hallituksesta, jos Fennovoiman ydinvoimalalupa tulee uudelleen käsittelyyn.

    Suomi tarvitsee halpaa ydinenergiaa muun muassa siksi, että saamme kansantalouttamme jäytävän kassavajeen kuntoon.

    Vuoden 2010 tilastot osoittavat, että meille tuotiin sähköä 689 miljoonalla eurolla, kivihiiltä 325 miljoonalla, maakaasua 988 miljoonalla, raakaöljyä ja öljytuotteita 7 600 miljoonalla eurolla. Ydinpolttoainetta tuotiin vain 83 miljoonalla eurolla.

    Siirtyminen omaan ydinvoimaan pelkästään sähköntuotannossa toisi meille helposti miljardien säästöt vuotta kohti. Kivihiili voitaisiin korvata omalla uusiutuvalla energiamuodollamme turpeella.

    Tuntuu, että vihreät ovat tällä hetkellä suurin este energiaomavaraisuudellemme. Tämä on ihmeellistä myös vihreiden omien tavoitteiden, saastuttamisen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannalta.

    Ydinvoimalla ja turpeella meidän Euroopankin mittapuun mukaan mitättömät päästömme tippuisivat lähes nollaan. Lisäksi hyvällä omavaraisuudella voisimme sähkön tuojasta muuttua sähkön viejäksi. Miksi tätä vastustetaan?

    Artikkelin aiheet
    Vihreät
    ydinvoima
    Suomen hallitus
    Suomi
    energiaomavaraisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja