• Lukijalta: Turhaa jauhamista pienestä sähköveron korotuksesta

    Suomessa sähköenergia on halpaa eikä veron korottaminen vaikuta Suomeen kaavailtuihin datakeskusinvestointeihin. Ruotsikin on korottanut sähköveronsa jo kaksi vuotta sitten.
    Kari Tuomela ei usko, että pieni sähköveron nostaminen karkottaisi datakeskusinvestointeja Suomesta, koska sähkö on Suomessa halpaa.
    Kari Tuomela ei usko, että pieni sähköveron nostaminen karkottaisi datakeskusinvestointeja Suomesta, koska sähkö on Suomessa halpaa. Kuva: Google
    Mielipide|Energia
    23.4.202519:00
    Lukijalta
    Kari Tuomela

    Vuonna 2014 Suomessa alennettiin teknologiajättien yli viiden megawatin datakeskusten sähkövero liki nollaan eli 0,06 senttiin kilowattituntia kohti. Tällä toimenpiteellä haluttiin saada Suomeen datakeskusinvestointeja. Halpa energia onkin houkutellut Suomeen useita datakeskuksia ja vielä useampia on suunnitteilla.

    Monilta tahoilta on todettu, että alennettu sähkövero datakeskuksille ei ole enää ole perusteltu ja aikomus onkin nostaa sähköveroa. Huomioitavaa on, että tavallisen kotitalouden veroton sähkövero on 2,25 senttiä kilowattitunnilta.

    On esitetty kovaa kritiikkiä sähköveron korotusta vastaan. Väitetään ja uhkaillaan, että veron korottaminen siirtää investoinnit ulkomaille. Totuus on kuitenkin, että jos investoinnin talous on niin heikolla pohjalla, että se ei kestä edes pientä sähköveron korotusta, siihen ei kannata ryhtyä. Suomessa sähköenergia on halpaa eikä veron korottaminen vaikuta Suomeen kaavailtuihin datakeskusinvestointeihin. Ruotsikin on korottanut sähköveronsa jo kaksi vuotta sitten.

    On herännyt huoli, että kestääkö Suomen sähköverkko monia uusia datakeskuksia. Tuulettomana päivänä yksi suuri datakeskus voi haukata Loviisan toisen ydinvoimalan koko energiantuotannon. Datakeskukset tarvitsevat lisää vihreää sähköä ja tämä merkitsee lisää tuulivoimaa, metsäkatoa, sähkölinjoja ja myös haittoja niille ihmisille, jotka eivät saa investoinneista taloudellista tai muuta hyötyä.

    Ulkomaisille datajäteille myydään sinisilmäisesti tuhansien hehtaarien maa-alueita. Vaikka tällä hetkellä ostajien tausta tiedetään, voi bisneksessä kaikki olla kaupan ja omistajataho voi myöhemmin olla kuka tahansa. Nykyisessä maailmantilanteessa mikään ei ole varmaa.

    Datakeskusten työllistämisvaikutuksista on myös eri käsityksiä. Ainakin rakentamisvaiheessa työllistyy paikallisia ihmisiä, mutta varsinaisessa toimintavaiheessa työntekijä saattavat olla toisella puolen maailmaa. Myöhemmin muutama työntekijä tarvitaan talonmiehen hommiin, mutta muuten hyöty menee ulkomaisille toimijoille.

    Datakeskusinvestoinnit ovat perinteistä siirtomaapolitiikkaa, joissa alueita pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. Sähköenergiaa on rajallinen määrä ja energiapulan uhatessa tavallisen sähkönkäyttäjän sähkölasku nousee, koska ulkomailta ohjatut datakeskukset saavat jo tehtyjen sopimuksien pohjalta halvan energian pienellä verolla.

    Kari Tuomela

    Oulu

    Artikkelin aiheet
    sähkövero
    datakeskus
    energia
    investointi
    Oulu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi