Kaupunkien ravintolatarjonta on tasapäistynyt ‒ paikallinen ruokakulttuuri ei näy katukuvassa

Tein viime vuonna roadtripin itäiseen Suomeen. Vierailin esimerkiksi Joensuussa, Savonlinnassa ja Mikkelissä. Länsisuomalaisena minulle oli ensisijaisen tärkeää päästä maistelemaan idän eksoottisia herkkuja, kuten paistettuja muikkuja, kalakukkoa ja lörtsyä.

Iltaisin ravintolaa etsiessäni törmäsin kuitenkin joka kaupungissa samaan ongelmaan. Mitään paikallisia ruokia ei ollut tarjolla.

Jokaisen torin ympärillä oli ainoastaan samoja S-ryhmän ravintoloita. Samoja pahanmakuisia ranskalaisia vaisulla lehtipihvillä tai muulla vastaavalla tylsyydellä. Samasta keskusvarastosta tullutta hengetöntä höttöä, joka ei läheskään aina ole edes kotimaista.

S-ryhmän liiketoimintastrategia on selkeästi ollut keskeisten toimitilojen valtaaminen. Neliön muotoisista toreista ja niitä ympäröivistä kiinteistöistä tulee suoraan mieleen monopoli-lautapeli.

Voittaja vie kaiken, ja näin on ilmeisesti käynyt ravintolabisneksessä. Kun omistat samalta alueelta kaikki tontit, niin mitäs valinnanvaraa nälkäisellä kuluttajalla on? Ei yhtään mitään.

Tai onhan valinnanvaraa. Jos S-ryhmän ravintola ei kelpaa, voi mennä autenttiseen mäkkäriin tai johonkin muuhun ainutlaatuiseen kansainvälisen pikaruokaketjun puljuun.

Olin raivoissani. Miten voi suomalainen ruokakulttuuri olla näin huonossa jamassa? Loppujen lopuksi löysin paistettuja muikkuja Savonlinnasta, ja ne olivat taivaallisen makuisia.

Pahaa mieltä ne eivät silti poistaneet.

Suomessa tulisi vaalia paikallista ruokakulttuuria. Kaupungit ovat tasapäistyneet ruuan tarjonnan suhteen. Yksi iso ongelma on liian suuri keskittyminen yhdelle toimijalle, joka tässä tekstissä on mainittu jo useampaan kertaan.

S-ryhmän ravintolat, pikaruokaketjut ja kebab-paikat täyttävät katukuvan joka kaupungissa. Ei voida puhua enää paikallisista ruokakulttuurista, vaan kyse on yhdestä monokulttuurista.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.