• Kaupunkien ravintolatarjonta on tasapäistynyt ‒ paikallinen ruokakulttuuri ei näy katukuvassa

    Paikallisia herkkuja on vaikea löytää, sillä suuret ketjut ovat vallanneet kaupungit.
    Niinkään yleistä ja perinteistä paikallista ruokaa kuin kalakukkoa ei löydä arki-iltasin savolaisista kaupungeista. Kalakukkoa kun ei löydy mäkkärien tai S-ravintoloiden menusta.
    Niinkään yleistä ja perinteistä paikallista ruokaa kuin kalakukkoa ei löydä arki-iltasin savolaisista kaupungeista. Kalakukkoa kun ei löydy mäkkärien tai S-ravintoloiden menusta. Kuva: Kimmo Haimi
    Mielipide|Ruoka
    9.8.202213:55
    Kolumni
    Jussi Vehkala

    Tein viime vuonna roadtripin itäiseen Suomeen. Vierailin esimerkiksi Joensuussa, Savonlinnassa ja Mikkelissä. Länsisuomalaisena minulle oli ensisijaisen tärkeää päästä maistelemaan idän eksoottisia herkkuja, kuten paistettuja muikkuja, kalakukkoa ja lörtsyä.

    Iltaisin ravintolaa etsiessäni törmäsin kuitenkin joka kaupungissa samaan ongelmaan. Mitään paikallisia ruokia ei ollut tarjolla.

    Jokaisen torin ympärillä oli ainoastaan samoja S-ryhmän ravintoloita. Samoja pahanmakuisia ranskalaisia vaisulla lehtipihvillä tai muulla vastaavalla tylsyydellä. Samasta keskusvarastosta tullutta hengetöntä höttöä, joka ei läheskään aina ole edes kotimaista.

    S-ryhmän liiketoimintastrategia on selkeästi ollut keskeisten toimitilojen valtaaminen. Neliön muotoisista toreista ja niitä ympäröivistä kiinteistöistä tulee suoraan mieleen monopoli-lautapeli.

    Voittaja vie kaiken, ja näin on ilmeisesti käynyt ravintolabisneksessä. Kun omistat samalta alueelta kaikki tontit, niin mitäs valinnanvaraa nälkäisellä kuluttajalla on? Ei yhtään mitään.

    Tai onhan valinnanvaraa. Jos S-ryhmän ravintola ei kelpaa, voi mennä autenttiseen mäkkäriin tai johonkin muuhun ainutlaatuiseen kansainvälisen pikaruokaketjun puljuun.

    Olin raivoissani. Miten voi suomalainen ruokakulttuuri olla näin huonossa jamassa? Loppujen lopuksi löysin paistettuja muikkuja Savonlinnasta, ja ne olivat taivaallisen makuisia.

    Pahaa mieltä ne eivät silti poistaneet.

    Suomessa tulisi vaalia paikallista ruokakulttuuria. Kaupungit ovat tasapäistyneet ruuan tarjonnan suhteen. Yksi iso ongelma on liian suuri keskittyminen yhdelle toimijalle, joka tässä tekstissä on mainittu jo useampaan kertaan.

    S-ryhmän ravintolat, pikaruokaketjut ja kebab-paikat täyttävät katukuvan joka kaupungissa. Ei voida puhua enää paikallisista ruokakulttuurista, vaan kyse on yhdestä monokulttuurista.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Artikkelin aiheet
    paikallinen ruokakulttuuri
    ravintolat
    S-ryhmä
    Suomi
    ketjuravintolat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle