• Salokorvessakin halutaan asua

    Mielipide
    11.10.201307:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kaavoitus keskitetään kantakaupungin alueelle.

    Haja-asutusalueen rakentaminen estetään vetoamalla kunnalliseen viemäripakkoon, vaikka viemäriä ei ole edes näköpiirissä.

    Lievealueille asetetaan viiden vuoden rakennuskieltoja kunnallista viemäriä odotellessa.

    Uusia viemärien toiminta-alueita päätetään, jotka päätökset eivät ollenkaan sido kunnallisia viemärilaitoksia viemärien rakentamiseen.

    Kylätaajamat eivät kiinnosta kunnallisia viemärilaitoksia, kun keskustan vanhat viemärikin ovat aivan haurastuneet.

    Kolme kaivoa ja maaperäkäsittelyt täytyisi hyväksyä selvästi vesistöjen ulkopuolella salokorvessa, jossa rintamamiestalot ovat jo muutenkin iltapuolessa.

    Onneksi hevoset ja koirat pitävät maaseudun haluttuna asuinympäristönä nykyajan nuorille perheille.

    Suomen perustuslaissa on määrätty vapaa asuinpaikan valinta. Onneksi.

    Siis kivipesät kuivilla mailla kunniaan.

    Artikkelin aiheet
    Salokorpi
    kaavoitus
    haja-asutus
    maaseutu
    viemäröinti
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa