Koronaepidemian alussa suomalainen lomautus- ja työttömyysturvajärjestelmä keräsi kehuja joustavuudestaan. Kriisitoimialojen yritykset pääsivät sopeuttamaan nopeasti kustannuksiaan ja työntekijät saivat tuen työttömyyspäivärahojen muodossa.
Kun elinkeinoille asetetut rajoitukset ovat sittemmin toistuneet, yrityksille on viritelty kustannustukikierroksia toinen toisensa jälkeen. Lomautetut ja irtisanotut työntekijät ovat saaneet tyytyä päivärahoihin, jotka jäävät kauas niiden perusteena olleesta palkkatulosta. Näin ei voida enää jatkaa. On korkea aika korvata työntekijöille rajoituksista aiheutuneita ansionmenetyksiä.
Työttömyysturvajärjestelmän oletuksena on, että työtön tai lomautettu voi hakea ja vastaanottaa töitä ja vaikuttaa näin omaan toimeentuloonsa. Kun kokonaisia toimialoja suljetaan, ei tähän ole tosiasiallista mahdollisuutta. Työttömyysjaksojen pitkittyessä ja toistuessa ero palkkatulojen ja työttömyysturvan välillä vain kasaantuu.
Työnvälitystilaston avulla voi arvioida pelkästään ravitsemisalan työntekijöiden maksaneen epidemian hoitoa omasta pussistaan noin 200 miljoonaa euroa jo ennen viimeisintä aaltoa. He ovat kiristäneet vyötään, käyttäneet säästönsä ja velkaantuneet selvitäkseen toistuvista lomautuksista ja irtisanomisista.
Tukimallin täytyy suunnata myös tulevaan. Seuraavia korona-aaltoja ja vielä tuntemattomia epidemioita varten tulee luoda puitteet yritysten palkanmaksujärjestelmien kautta maksettavia reaaliaikaisia tukia varten. Nykyisellään koronakriisistä voimakkaasti kärsineet toimialat koetaan turvattomiksi, ja työntekijät ovat vähitellen ja mahdollisuuksien salliessa siirtymässä niiltä pois.
Jos osaajat katoavat muille toimialoille, ei yrityksillä kaikista kustannustuista ja korvauksista huolimatta ole toimintaedellytyksiä kriisin jälkeen.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.