• Järjestöt mukaan

    Mielipide
    27.12.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Pian valittavan hyvinvointialuevaltuuston ensimmäisiä tärkeitä tehtäviä on palveluista päättäminen: miten, missä ja keiden toimesta mitäkin tuotetaan.

    Julkisen sektorin ja yksityisten yritysten lisäksi myös erilaiset järjestöt tuottavat kokonaisuuden kannalta yleishyödyllisiä ja palvelutarjontaa täydentäviä palveluita. Monesti ne pystyvät ketterästi tarjoamaan poikkileikkaavia palveluja, tehden sen kynnyksettömästi sosiaali- ja terveystoimen välillä.

    Toivon hyvinvointialueilta, että esimerkiksi hankerahoituksesta päätettäessä, rahaa ei jaeta vain siksi, että sillä täytetään joku pykälä, vaan että järjestöjä tuetaan alueen todelliseen tarpeeseen peilaten ja tuella on jatkuvuustarkoitus.

    Järjestöiltä puolestaan toivon, että vaikka ne eivät olisi voittoa tavoittelevia, niiden on silti syytä kirjoittaa tarkalleen auki mitä heidän tarjoama ”kova osaaminen” oikein on. Eli mitä hyvinvointialueen pitäisi ostaa ja miksi? Järjestöjen pitäisi siis tuotteistaa palvelunsa.

    Päättäjän näkökulmasta katsottuna on paljon mielenkiintoisempaa olla ostamassa tarpeellista palvelua kuin jakaa tukieuroja ja sympatiaa.

    Olli Ylönen

    Mikkeli

    Artikkelin aiheet
    järjestöt
    hyvinvointialueet
    palvelutuotanto
    sote
    yhteistyö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa