• Presidentti Koiviston kova pankkiratkaisu

    Mielipide
    15.1.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Olemme saaneet seurata televisiosta kiinnostavaa, taitavasti laadittua läpivalaisua Mauno Koivistosta presidenttinä. Turhan vähälle huomiolle kuitenkin on jäänyt maan kattavimman pankkiverkoston, säästöpankkien, alasajo neljän suuren joukosta.

    Kritisoin aikoinaan jyrkästi keskustan puoluehallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä pääministeri Esko Ahoa suunnitelmasta, kuinka tervehdytetään kriisiin ajautunutta pankkimaalimaa.

    Tyytymättömänä Ahon vaitonaisuuteen sain kutsun esittämään perustelujani päättäjälle, presidentti Koivistolle.

    Sanomani oli, että jos tai kun yksi pankkisektoreista poistetaan kartalta, olkoon se kaikkien mittareiden valossa tarkasteltuna heikoin, KOP.

    Koivisto myönsi perusteluni todeten kuitenkin, että KOP on yritysmaailman selkeästi suurin rahoittaja. On kokonaisuuden kannalta liian suuri riski valita KOP. ”Olen päätynyt säästöpankkiin.”

    Vahva käden heilautus osoitti, että keskustelu oli päättynyt.

    Sain sittemmin kutsun kritiikkipalaveriin. Totesin kokemukseeni viitaten, että toteutetun pankkioperaation seurauksena siirrettiin 50 miljardia markkaa kehä kolmosen ulkopuolelta sen sisäpuolelle.

    Tähän Koivisto: ”Mistäs sen viiskymmentä miljaarttia olet saanut. Ei se ollut kuin neljäkymmentäviis.”

    Toimintatapa ei ole muuttunut. Nykyään on kiellettyä vastakkainasettelua osoittaa, että pääkaupunkiseutu saa kohtuuttoman suuren osan yhteisestä kassastamme. Ei Suomi tätä pitkään kestä.

    En kuitenkaan edes ajatuksissani moiti presidentti Koivistoa, joka teki päätöksensä silloisessa tilanteessa. Nykypäättäjien tulee kuitenkin puhkaista tämä ajat sitten synnytetty, muhimaan jäänyt vaarallinen kupla.

    Esko Eela

    Säkylä

    Oli kokonai­suuden kannalta liian suuri riski valita KOP.

    Artikkelin aiheet
    Mauno Koivisto
    pankkikriisi
    säästöpankit
    Esko Aho
    Suomen talous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa