Lukijalta: Osaammeko tukea ihmistä tekoälyaikana?

Puhumme paljon tekoälyn mahdollisuuksista ja riskeistä, mutta huomattavasti vähemmän siitä, mitä se tekee ihmiskuvallemme. Miten se vaikuttaa itsetuntoon, oppimiseen, luottamukseen ja käsitykseen omasta osaamisesta?

Olen huomannut tekoälykoulutuksissani, että ihmiset eivät pohdi vain teknologiaa. He pohtivat itseään.

Jos tekoäly auttoi tekemään tämän työn, kuinka paljon siitä on minun ansiotani? Jos en käytä tekoälyä yhtä paljon kuin muut, jäänkö jälkeen? Ja jos käytän sitä paljon, ajatellaanko minun oikoneen mutkia?

Nämä eivät ole teknisiä kysymyksiä. Ne liittyvät siihen, miten ymmärrämme oman arvomme ja asiantuntijuutemme.

Työyhteisöissä tämä näkyy uudenlaisina ryhmädynamiikkoina. Osa innostuu uusista mahdollisuuksista, osa etenee varovaisemmin ja osa pelkää jäävänsä sivuun. Samalla alamme arvioida myös toistemme työtä uudella tavalla. Emme tarkastele enää vain lopputulosta, vaan myös sitä, miten se on syntynyt.

Tekoäly haastaa myös käsityksemme asiantuntijuudesta. Onko asiantuntija se, joka tietää vastauksen, vai se, joka osaa arvioida vastauksen laatua, tunnistaa virheet ja kantaa vastuun lopputuloksesta?

Juuri tämä korostuu silloin, kun tekoälyä käytetään laiskasti. Ensimmäinen vastaus näyttää usein uskottavalta ja riittävän hyvältä, minkä vuoksi sen hyväksyminen sellaisenaan on houkuttelevaa. Silti asiantuntijuus syntyy edelleen harkinnasta, kriittisestä ajattelusta ja kyvystä kyseenalaistaa.

Sama keskustelu koskee myös kouluja ja oppilaitoksia. Miten tekoäly vaikuttaa käsitykseen oppimisesta, osaamisesta ja onnistumisesta aikana, jolloin vastauksia on saatavilla enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin?

En usko, että meillä on vielä vastauksia näihin kysymyksiin.

Ehkä tärkein tehtävämme ei ole valmistella organisaatioita tekoälyyn, vaan ymmärtää paremmin, mitä tekoäly tekee meille ihmisinä.

Jukka Saksi

KTT, johdon viestintä- ja tekoälykouluttaja