• Nato-jäsenyys alistaisi Suomen puolustuksen Naton johdon alle ‒ ”Asia on kääntymässä päälaelleen, tarkoitushan oli, että Nato auttaisi Suomen armeijaa”

    ”Puolustusvoimat olisivat osa Naton joukkoja”, kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Saraste mielipidekirjoituksessaan.
    Mielipide|Politiikka
    16.4.202219:00
    Yrjö Saraste

    Kiistatta Naton pelote perustuu ydinaseisiin. Siksi Nato-maahan hyökkääminen olisi hyökkääjälle merkittävä riski. Ratkaisevaa on tietysti Yhdysvaltain mukanaolo, joka korottaa kynnystä hyökätä jäsenmaahan.

    Suomi siirtyisi jäsenyyden myötä Naton ydinasepelotteen piiriin, joka muodostuu pääasiassa Yhdysvaltojen ydinaseista. USA:n ydinohjuksia on sijoitettu kuuteen eri tukikohtaan Euroopassa.

    Vuosikausia on oletettu, että ainoastaan joku roistovaltio saattaisi nurkkaan ajettuna käyttää ydinasetta. Nyt me olemme alistumassa ydinasesateensuojan alle.

    Asiantuntijoiden mukaan liittyminen Natoon tarkoittaisi, että ”Puolustusvoimat liitettäisiin mukaan Naton komento- ja johtamisjärjestelmiin sekä puolustussuunnitelmiin.” Edelleen: ”Naton jäsenenä sekä liittokunta että yksittäiset jäsenmaat laatisivat Suomea koskevia suunnitelmia, mikä helpottaisi yhteistoimintaa kriisin tai sodan olosuhteissa.”

    ”Puolustusvoimat olisivat osa Naton joukkoja, eikä niiden tarpeellisuus vähene millään tavalla, että ajattelutapa, jossa miellettäisiin omien puolustusvoimien olevan tarpeettomia Nato-jäsenyyden taatessa turvan, olisi täysin harhaa. Naton jäsenyyden myötä Suomessa säilyisi asevelvollisuus ja sen merkitys olisi edelleen tärkeä, vaikka oman alueen lisäksi saatettaisiin joutua puolustamaan myös muita maita.”

    Seis, vastustan! Asia on kääntymässä päälaelleen. Tarkoitushan oli, että Nato auttaisi Suomen armeijaa. Nythän ollaan näköjään alistamassa Puolustusvoimia Naton johdon alle.

    Yrjö Saraste

    sotaveteraani

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    Nato
    Suomen puolustusvoimat
    nato-jäsenyys
    ydinasepelote
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa