Parasta aikaa

Voithan sä olla nuori sisäisesti, nuori kaveri sanoi rohkaisevasti ja hyväntahtoisesti. ”Ihminen on juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa.”

Höh, tuhahdin nuoren miehen selälle. Nuoruus on yliarvostettua! huusin vielä perään. Miksi minun pitäisi olla sisäisesti nuori? Miksi minun pitäisi tuntea itseni nuoreksi? jupisin, vaikka nuorukainen oli jo kaukana.

Nuoruus on hienoa aikaa, joojoo. Onhan se hienoa, että kroppa pelaa ja naama on silee ja nippelitiedot pysyvät päässä. Mutta osasiko sitä arvostaa silloin?

Veikkaan, että aniharva keski-ikäinen tahtoisi oikeasti kaksikymppiseksi jälleen.

Pää ei pelaa enää samaan malliin kuin ennen, myönnetään. Mutta ei kai prosessorin hidastuminen ole mikään ihme, kun kovalevylle kertynyttä aineistoa alkaa olla niin paljon. Joskus ihan yllättyy, mitä sieltä löytyy.

Aikuistuminen ja kypsyminen ovat hienoja asioita. Voi tulla siksi mikä on ja voi tehdä mitä haluaa.

Ratsastusharrastuksensa seitsemänkymppisenä aloittanut Inkeri Huusko näyttää, ettei unelmiensa toteuttaminen ole iästä kiinni (s. 30).

Jos intoa ja kuntoa riittää, voi ikäihminenkin tehdä mitä mielii. Tosin Huusko

on ikäisekseen kadehdittavassa kunnossa.

Ikää ei silti kannata tuijottaa. Ihmisellä ei ole parasta ennen -käyttöpäivää, muistutti yhteisvastuukeräys jonain vuonna, muistaakseni.

Elämä on ihmisen parasta aikaa. Parasta nauttia siitä nyt.