
Teiden nurmialueiden niitto on ylimitoitettua. Niittoa perustellaan muun muassa turvallisuuden ylläpidolla, ympäristön siistinä pitämisellä ja monimuotoisuuden lisäämisellä.
Turvallisuus eli riittävä näkyväisyys esimerkiksi risteysalueilla on toki perusteltua. Siistinä pitäminen sen sijaan on makukysymys ja arvatenkin ”tottumiskysymys” eli näin on aina tehty. Monimuotoisuuden lisääminen kukkivien ketokasvien osalta voi pitää osin paikkansa, mutta esimerkiksi hyönteiset ja linnut saattaisivat olla eri mieltä.
Entä talous? Kirjoittajan maisemaa ovat etenkin pääkaupunkiseudun moottoritiet ja kehätiet. Miksi niiden valtavia nurmialueita niitetään useiden kymmenien metrien etäisyydelle tiestä? Olisi syytä arvioida niittojen laajuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja taloutta.
Ehdotus on, että vuotuista niittoa tulisi supistaa puoleen nykyisellään tehdystä pinta- alasta ja toisella puoliskolla niittää joka kolmas tai viides vuosi. Talouteen tämä tekisi mukavan säästön. Valtion taloutta kun kovasti laittavat kuntoon, niin tässäkin voisi ryhdistäytyä.
Luultavasti supistusehdotukseni pätee kaikkiin moottoriteihimme ja koko joukkoon muuta valtatiestöä. Mitäs tuumaatte teiden hoitajat?
Risto Savolainen
metsänhoitaja, eläkeläinen
Vantaa
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.