• Kalliiksi tulee tuulivoima

    Mielipide
    28.1.201506:00
    Kolumni
    Eelis Pulkkinen

    EU on suuressa viisaudessaan päättänyt vähentää energian kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Suomessa tämä on tajuttu niin, että annetaan ulkomaisten sijoittajien rakennuttaa tuulimyllyjä. Tavoitteena on ainakin 9 000 megawatin tuotanto.

    Tuulimylly antaa täyden tehonsa tuulen nopeudella 12–25 metriä sekunnissa. Tätä kovemmalla tuulella mylly pysäytetään.

    Teho laskee puhalluksen vähetessä, ja tuulen nopeudella 6 metriä sekunnissa on teho vain 18 prosenttia täydestä tehosta. Tätä vähemmällä tuulella myllyt eivät tuota.

    Vähätuulista aikaa on korkeapaineen asettuessa päälle. Tästä oli hieman esimerkkiä viime talven maaliskuun aikana. Silloin arktinen ilmamassa pysytteli Pohjois-Euroopassa lähes kuukauden. Tuulet olivat vähissä. Silloin, kun tällainen ilmamassa asettuu Pohjois-Euroopan ylle tammi–helmikuussa, voi ilma olla pakkasella 30–40 astetta. Silloin ei tuulisähkö lämmitä, vaan sähköä täytyy tehdä varmemmalla konstilla. Sopii toivoa, että linjat kestävät tuulisähköä korvaavat energian siirrot.

    Tuulivoimalan rakennuskustannuksista valtio rahoittaa neljänneksen, joten veron maksajille riittää maksamista. Tuulivoima on huomattavasti kalliimpaa kuin muu energia ja ero korvataan niin sanottuna siirtotariffina.

    Sen hinta sisällytetään sähkön hintaan. Kuluttajien eurot siirtyvät veroparatiiseihin tuulisähkön mukana. On arvioitu, että tuulivoima maksaa Suomen veronmaksajille kaksi miljardia euroa.

    Suorastaan hupaisa esimerkki on vihreydestään tunnettu Tanska. Siellä tuotetaan tuulella sähköä 40 prosenttia maan energian tuotannosta. Loput 60 prosenttia tehdään Puolasta tuodulla kivihiilellä. Tällainen ilmaston muutoksen vähentäminen taitaa olla vallalla monessa muussakin EU:n maassa.

     

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    energia
    EU
    hiilidioksidipäästöt
    Tanska
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja