• Yhteistyötä tarvitaan epävakaassa maailmassa

    Mielipide
    3.10.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, mutta monikansallinen, monenkeskinen yhteistyö on vaikeuksissa. Joistain yhteistyön kannattajista on tullut sen heikentäjiä.

    USA ilmoitti lähtevänsä Pariisin ilmastosopimuksesta ja Unescosta, lopetti tukensa UNFPA:lle ja vetäytyi Iranin ydinasesopimuksesta. Kiinan ja Venäjän halu aitoon kansainväliseen yhteistyöhön ontuu.

    Brexit sekä joidenkin jäsenmaiden välinpitämättömyys Euroopan unionin yhteisiä sääntöjä kohtaan kertoo samasta oireilusta EU:ssa.

    Monenkeskisen yhteistyön rapautuminen heikentää YK:ta. Rahalliset vaikeudet uhkaavat järjestön uudistumista ja vaikeuttavat sen perustoimintaa. Seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset rauhanturvaoperaatioissa ovat lisänneet kritiikkiä YK:ta vastaan.

    YK:n pääsihteeri Antonio Guterres haluaakin uudistaa järjestöä. YK:n tavoitteena on olla merkityksellinen kaikille osapuolille ja pyrkiä luomaan rauhanomaiset, oikeudenmukaiset ja kestävät yhteiskunnat globaalin johtajuuden ja jaetun vastuun avulla. EU tukee YK:n uudistamista ja monenkeskisyysperiaatetta.

    Suomen tulee EU-puheenjohtajakaudellaan kannustaa EU:ta sitoutumaan vahvemmin monenkeskisyyden ja YK-järjestelmän puolustamiseen. Demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate eivät ole itsestäänselvyyksiä. EU:lla on nyt mahdollisuus ottaa paikkansa globaalina arvojohtajana.

    YK:n ihmisoikeusjulistus täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tehtävää riittää ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parantamisessa. Paras tapa edistää universaaleja tavoitteita on toimia globaalisti yhdessä.

    Monenkeskinen yhteistyö on Suomen etu. Jos isot maat toimivat kahdenkeskisesti, pienen maan vaikutusvalta on minimi.

    Suomen tulee jatkossakin edistää ja tukea kansainvälistä, sääntöpohjaista järjestelmää, niin EU:ssa kuin YK:ssakin.

    Annina Ruottu

    Lieto

    Artikkelin aiheet
    kansainvälinen yhteistyö
    YK
    EU
    monenkeskisyys
    ihmisoikeudet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja