• Lukijalta: Journalismin oltava objektiivista

    Pahimmillaan saman asian toistaminen tarkoittaa, että journalismista on tullut propagandaa.
    Kirjoittaja kritisoi muun muassa Ylen harjoittamaa journalismia.
    Kirjoittaja kritisoi muun muassa Ylen harjoittamaa journalismia. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Politiikka
    11.8.202316:30
    Sari Halme

    Toimittaja Jussi Pitkänen kirjoitti (MT 7.8.), että median kritisointi puolueellisuudesta ei pidä paikkaansa. Olen hänen kanssaan vahvasti eri mieltä – etenkin Helsingin Sanomien ja Ylen suhteen. Maaseudun Tulevaisuus -lehteen luotan.

    Toimittajakoulutus tapahtuu pitkälti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella. Jo 1970-luvulla laitoksella oli vahva vasemmistolainen maine. Asiaa tutkineen ja siitä kirjoittaneen professori Esko Salmisen mukaan vasemmistoradikaalit tavoittelivat "tajuntavallankumousta", jonka osa-alueina olivat joukkotiedotuksen lisäksi koululaitos, tiedemaailma ja taide. Tuon ajan alan professorit Kaarle Nordenstreng ja Pertti Hemánus ovat itsekin myöntäneet olevansa kommunisteja.

    Nykyisinkin vihervasemmiston kannattajiksi arvioidaan valtaosa toimittajista. On myös havaittu, että toimittajat eivät enää kirjoita uutisia uutisten vuoksi, vaan pyrkivät muuttamaan maailmaa eli välittämään omia mielipiteitään – toisin sanoen muokkaamaan lukijan mielipidettä. Eikö tuo ole silloin mielipiteen muokkausta tiedonvälityksen sijaan?

    Pahimmillaan saman asian toistaminen tarkoittaa, että journalismista on tullut propagandaa. Tämän voi jokainen puolueeton havaita maamme valtamediasta.

    Tilanne on vakava. Saman voi myös havaita, jos seuraa ulkomaista mediaa – siellä uutiset käsitellään uutisina ja vastuu jätetään lukijalle. Journalismin päätehtävä on tiedonvälitys; objektiivinen sellainen.

    Sari Halme

    Helsinki

    Lisää aiheesta
    • Perinteiseltä medialta haluttaisiin samaa sisältöä kuin sosiaaliselta medialta. Uutisoinnin sijasta kavaittaisiin kaikukoppa omille valmiille ajatuksille.

      Politiikka | Syytökset median muuttumisesta puolueelliseksi ovat naurettavia ‒ historian valossa media on puolueettomaampaa kuin koskaan ennen

    Artikkelin aiheet
    journalismi
    objektiivisuus
    propaganda
    media
    toimittajat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa