• Autojen ja bittien pitää liikkua

    Mielipide
    10.4.201507:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Alempiasteinen tieverkkomme rappeutuu. Pilaamme näin kansallisomaisuuttamme. Kyse on samasta asiasta, kuin jos emme korjaisi vuotavaa kattoa huushollissamme.

    Valtion talous on tiukalla. Siksi liikennerahat eivät voi huimasti nousta. Tulevalla vaalikaudella liikenteen budjettirahoituksessa onkin keskityttävä perustienpitoon ja isoja hankkeita on tehtävä vähemmän.

    Hyödyttömän helsinkiläiseen kallioon louhittavan Pisararadan hinnalla pistetään pitkästi maaseudun tieverkkoa kuntoon. Pistettäköön siis jäihin tämä lähes kahden miljardin hanke, joka nopeuttaa paikallisliikenteen aikataulua vain 30 sekuntia.

    Myös maaseudun yritykset, asukkaat ja matkailijat tarvitsevat toimiakseen kunnon teitä.

    Äänekosken biolaitokselle tuodaan puuta 5 minuutin välein rekalla. Puuvirrat lähtevät pienten teiden varrelta. Puuhuollon vuoksi tieverkon on oltava kunnossa.

    Laajakaista kaikille -hanke ei toteudu sellaisenaan. Meidän tulee turvata, että laajakaista halukkaille saavutetaan. Yrityselämää tai nykypäivän asumista ei voi olla, jos yhteydet pätkivät ja keskeyttävät jopa laskujen maksun.

    Toista sataa vuotta vanha Maamme-kirja jo opettaa: Koska onni ja sivistys niin olennaisesti riippuu kaikenlaisesta liikeyhteydestä ja tiedonannosta ihmisten välillä, arvostellaan kunkin maan edistystä sen mukaan, miten hyvät tai huonot sen yhteydet ovat. Ei unohdeta tätä viisautta!

     

    Artikkelin aiheet
    tieverkko
    liikennepolitiikka
    maaseutu
    tietoliikenneinfrastruktuuri
    budjetointi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa