• Ulosoton uudistamisessa merkittäviä puutteita

    Mielipide
    23.5.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ulosoton rakenneuudistuksella ei saavuteta sille asetettuja tavoitteita. Ulosoton uudistamista koskeva ehdotus hallituksen esitykseksi on puutteellinen eikä sisällä riittävän kattavia selvityksiä ulosottotoimen nykytilasta, lakiesityksen tavoitteista, ehdotetuista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista.

    Rakenneuudistuksessa esitetyillä keinoilla ei paranneta ulosottolaitoksen taloudellisuutta ja tuottavuutta. Ehdotukset ohjaavat ulosottoa väärään suuntaan, heikentävät palveluja, oikeusturvaa ja asianosaisten sekä henkilöstön asemaa.

    Valmistelussa on jäänyt tekemättä realistinen kokonaisarvio uudistuksen nettovaikutuksesta julkisiin menoihin sekä selvitys, miten riskeihin varaudutaan. Alan toimijoiden mukaan ulosottouudistus tulee esitetyssä muodossa huomattavasti kalliimmaksi kuin mitä säästöjä sillä tavoitellaan.

    Rakenneuudistuksen yhteydessä ollaan lakkauttamassa myös ulosoton toimipaikkoja. Toimintojen keskittämisen myötä palvelujen saatavuus heikkenee.

    Uudistuksessa unohdetaan, että ulosottovelalliset tarvitsevat kohtuullisen asiointimatkan päässä olevaa henkilökohtaista mahdollisuutta velkaongelmien selvittämiseen.

    Velallisten mahdollisuudet asioida henkilökohtaisesti ulosottoviranomaisen luona ovat jo nykyisin heikot suuressa osassa maata, johtuen pitkistä välimatkoista. Nyt tätä asiointimahdollisuutta ollaan entisestään vaikeuttamassa.

    Kansalaiset joutuvat muutoksen myötä alueellisesti hyvin eriarvoiseen asemaan palvelujen saatavuuden näkökulmasta.

    Harri Lepolahti

    puheenjohtaja

    Suomen Kihlakunnan­ulosottomiesten Yhdistys

    Artikkelin aiheet
    ulosotto
    rakenneuudistus
    oikeusturva
    julkiset menot
    palvelujen saatavuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle