• EU puree omaa häntäänsä

    Mielipide
    27.6.201207:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maamme maatalouspolitiikasta päätetään Euroopan unionin tasolla. Siellä tiedetään mikä on meille parasta. Ja tuon meille parhaan valvomista hoitaa valtava byrokraattien ja tarkastajien lauma.

    Usein kuitenkin varsinkin kaupungeissa unohdetaan, että maaseutu on paljon muutakin kuin pelkkä maatalous. Siellä on monenlaista pientä yritystoimintaa ja vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Ilman niitä maaseutu olisi jokseenkin ”hengetön”. Tätä kaikkea pitäisi kehittää yhteiseksi hyväksi ja siitä elantonsa saavien hyväksi.

    Nyt ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, että EU kehittää kehittämiskohteensa hengiltä. Byrokratiasta on tullut itsetarkoitus, sillä kehittämishankkeiden aktiivien ajasta jopa peräti 35–50 prosenttia menee hallinnointiin eli byrokratian pyörittämiseen! Ja kun siihen lisätään muut järjettömät käytännön toimintaa rajoittavat määräykset, niin moni maaseudun aktiivi on lyönyt hanskat tiskiin tai on ainakin rättiväsynyt toimimaan.

    EU:sta on tullut ”koira, joka puree omaa häntäänsä”. Sen oma toiminta on kääntynyt sitä itseään vastaan. Ihmiset varsinkin maaseudulla ovat todella masentuneita ja vihaisia. Maalla ”ei ole mukavaa”.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    maaseutu
    byrokratia
    maatalouspolitiikka
    kehittämishankkeet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa