• Syödään yhdessä: Ruualle on aika antaa se arvo, joka sille kuuluu

    Kouluruoka on ollut 75 vuoden ajan tasa-arvon ja hyvinvoinnin symboli, kirjoittaa Tytti Määttä. ”Nyt sen rinnalle tarvitaan uusi yhteiskunnallinen tavoite: ruokakulttuurin eheyttäminen.”
    Kirjoittaja muistuttaa yhteisten ruokahetkien merkityksestä. Kuvituskuva.
    Kirjoittaja muistuttaa yhteisten ruokahetkien merkityksestä. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Kulttuuri
    5.11.202508:00
    Kolumni
    Tytti Määttä

    Yksi päivän parhaimmista hetkistä lapsena oli, kun minut huudettiin syömään ulkoleikeistä. Kun nykyään menemme käymään lasten mummoloissa, on siellä valmiina ruoka ja istumme ensiksi yhteiseen pöytään vaihtamaan kuulumisia.

    Kouluruokailustakin jäi ala-asteelta mukavat muistot. Söimme rauhassa ja juttelimme.

    Suomessa kouluruoka on ollut ylpeyden aihe. Kyseessä on konkreettinen tasa-arvoteko. Kouluruokailulle asetetaan muitakin tavoitteita. Se on tärkeä osa ruokakasvatusta, jonka kautta oppilaat oppivat terveellisyydestä, ruoan laadusta, hinnasta ja ympäristövaikutuksista. Yhdessä syöminen kehittää vuorovaikutustaitoja ja kasvattaa arvostusta ruokaa kohtaan.

    Kouluterveyskyselyn mukaan yhä harvempi lapsi- ja nuori syö kouluruuan. Ruokailuun ei käytetä aikaa. Hintakeskustelu hallitsee ruokapuhetta, ja samalla ruoan arvostus hämärtyy. Lähiruoka olisi konkreettinen tapa vahvistaa aluetaloutta ja huoltovarmuutta ja lisätä aitoja makuja kouluruokaan.

    Kouluruoka on ollut 75 vuoden ajan tasa-arvon ja hyvinvoinnin symboli. Nyt sen rinnalle tarvitaan uusi yhteiskunnallinen tavoite: ruokakulttuurin eheyttäminen.

    Kouluruoka ei yksin riitä ylläpitämään yhteistä ruokakulttuuria, jos yhteiset ateriat katoavat kodeista. Taloustutkimuksen Suomi Syö 2023 -selvitys osoitti, että suomalaiset syövät yhä useammin yksin.

    Valmisruokien myynti kasvoi viime vuonna yli 13 prosenttia, ja vuodesta 2020 myynti on kasvanut jo 54 prosenttia. Ruoka on arjen kiireissä muuttunut tuotteeksi, jonka ensisijainen arvo on nopeus ja hinta. Syömisestä on tullut yhä useammin yksilösuoritus. Se on sääli, sillä ruoka voisi olla juuri se, mikä palauttaa yhteenkuuluvuuden tunteen arjen keskelle niin kotona kuin kouluissa.

    Ranskassa ja Italiassa syöminen on yhteiskunnallinen teko: se ylläpitää kulttuuria, perhettä ja paikallista taloutta. Meillä kouluruoka on jo tällainen yhteinen perinne – jota ei saisi huonolla laadulla pilata. Sen rinnalle on saatava vahvemmin myös perheiden yhteiset ateriat ja arvostus ruualle.

    Arjessa pysähtyminen ei aina ole helppoa. Tavoitteeksi riittää kohtuullinen: edes kerran päivässä osa perheestä samaan pöytään, pari kertaa viikossa koko perhe. Kerran kuussa pöydän ääreen ystäviä tai sukua.

    Reseptit ja kattaukset voi etsiä ruudulta – mutta hyvä olisi sulkea tuo ruutu edes 30 minuutiksi. Tilalle saa tärkeämpää: yhteisiä ruuanlaittohetkiä ja yhdessä syömistä tai kahvittelua eli toisen kohtaamista ja yhteisöllisyyttä. Siksi ruokailuun ja ruuan laittoon kannattaa antaa aikaa.

    Ehkä meidän olisi aika ottaa mallia etelästä: kattaa pöytä, pysähtyä ja antaa ruualle taas sen arvo, joka sille kuuluu. Ruoka ei ole vain polttoainetta – se on osa elämää.

    Kolumnin kirjoittaja on Pohjois-Savon maakuntajohtaja.

    Lisää aiheesta
    • Lounas maistuu parhaimmalta hyvässä seurassa.

      Ruoka | Yhdessä syöminen kannattaa, sillä siihen on monta järkisyytä

    • Joillekin lapsille kouluruokailu voi olla ainoa paikka, jossa he syövät yhdessä muiden kanssa.

      Ruoka | Ruokakasvatus ei katso oppiainerajoja, sanoo asiantuntija – kouluruokailustakin voisi saada enemmän irti

    • Kouluruokailua pidetään helposti itsestäänselvyytenä.

      Yhteiskunta | Kouluruoka täyttää 75 vuotta ‒ näin se on muuttunut vuosien saatossa

    • Kouluruokaa linjastolla. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kouluruokapöytiin pitää saada tungos – unohdetaan ideologia kouluruokailussa

    Artikkelin aiheet
    kouluruoka
    ruokakulttuuri
    yhdessä syöminen
    tasa-arvo
    suomalainen ruoka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta