• Pystyhirsi ei ole rakenteena ongelmaton

    Painumattomuus on pysty­hirsirakenteen etu mutta myös heikkous.
    Mielipide
    23.12.201601:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 19.12.) kerrottiin Jouko Makkosen ideasta, pystyhirsi­rakentamisesta.

    Kyseinen rakennustapa ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä on käytetty vähäisessä määrin jo varsin kauan, ainakin vielä viime vuosisadan ensimmäisillä vuosikymmenillä.

    Mitään erityistä etuutta tavanomaiseen rakennus­tapaan nähden pystyhirsitekniikalla on tuskin saavutettavissa tarvittavien hirsien lyhyyttä lukuun ottamatta. Tavanomaisestikin salvotun hirsiseinän painuminen ja nurkkien haristuminen on hyvin pientä, jos hirret ovat rakennettaessa täysin kuivia. Hirsien kuivuushan on niitä pystyasennossa käytettäessä luonnollisesti aivan ehdoton edellytys.

    Painumattomuus on pysty­hirsirakenteen etu mutta myös sen pahin heikkous. Rakenteen omalla painollaan aikaansaama tiivistymisominaisuus puuttuu.

    Pystyhirsirakentamista käytettiinkin yleensä vain, kun oli saatavissa vanhoista rakennuksista purettuja kuivia hirsiä, joiden lyhyetkin pätkät saatiin näin paremmin hyödynnettyä. Rakennus vielä usein rapattiin päältä.

    Ulkonäköseikoista voi olla monta mielipidettä mutta ainakin minä antaisin pisteeni perinteiselle vaaka-asentoiselle salvokselle.

    Ahti Mäntymäki

    Kuru

    Artikkelin aiheet
    pystyhirsirakentaminen
    hirsirakenteet
    rakentaminen
    rakennustekniikka
    rakennusperinne
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa