• Lukijalta: Somerolta pääsee bussilla Helsinkiin - maaseudun bussivuorot säilytettävä

    Maaseudun bussiyhteydet säilyvät vain, jos niitä käytetään, muistutetaan lukijan kirjoituksessa.
    Maaseudulla on vielä toimivia bussiyhteyksiä. Kirjoittaja muistuttaa, että menetettyjä vuoroja on todella vaikeaa saada takaisin.
    Maaseudulla on vielä toimivia bussiyhteyksiä. Kirjoittaja muistuttaa, että menetettyjä vuoroja on todella vaikeaa saada takaisin. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Liikenne
    8.7.202319:30
    Lukijalta
    Timo-Matti Fahmy

    Matkustin suoralla bussivuorolla Somerolta Somerniemen, Marttilan, Pusulan, Hyönölän ja Saukkolan kautta Helsinkiin sunnuntaina 2.7. Luin kotiin päästyäni lomani aikana tulleita Maaseudun Tulevaisuuksia ja hämmästyin suuresti Kaari Utrion haastattelusta (MT 26.6.), jossa hän väitti, ettei Somerolta kulje yhtään bussivuoroa Helsinkiin.

    Tämä ei pidä paikkaansa. Vainion Liikenne liikennöi koulujen kesäloman aikana edestakaisin Helsingin ja Someron väliä arkisin ja sunnuntaisin. Vuoroja ajetaan melko vähän, minkä takia ne eivät sovi kaikille. Viikonloppureissut Helsingistä Somerolle onnistuvat kuitenkin melko hyvin, jos pystyy hieman joustamaan omissa työajoissaan.

    Käyttäkää hyvät ihmiset maaseudun bussivuoroja, jotta harvat kulkevat yhteydet eivät lakkaa kokonaan.

    Utrio on oikeassa siinä, että linja-autovuorojen määrä Someron ja Helsingin välillä on vähentynyt huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Suorat bussiyhteydet olivat noin vuoden tauolla, kunnes liikennöinti aloitettiin tämän vuoden kesäkuussa uudelleen. Toivon monen muun matkustajan tavoin, että suorat yhteydet Someron ja Helsingin välillä jatkuvat elokuussa. Helsingistä pääsee joukkoliikenteellä Somerolle myös Salon kautta, mutta tämä pidentää matka-aikaa ainakin tunnin verrattuna suoraan bussivuoroon ja on muutenkin epäkäytännöllinen. Bussiaikatauluista tiedottamisessa olisi runsaasti parantamiseen varaa, jotta aikataulut löytyvät helposti.

    Käyttäkää hyvät ihmiset maaseudun bussivuoroja, jotta harvat kulkevat yhteydet eivät lakkaa kokonaan. Menetettyjä vuoroja on todella vaikeaa saada takaisin.

    Timo-Matti Fahmy

    Helsinki

    Osa-aikasomerolainen vuodesta 2002

    Artikkelin aiheet
    maaseudun liikenne
    bussivuorot
    Someron
    Helsinki
    Kaari Utrio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin