Maaseudulta on pakko muuttaa yliopiston perässä – sen jälkeen tapahtuu monia asioita, jotka vaikuttavat paluuseen

Jouduin aikoinaan muuttamaan maaseudulta pois käydäkseni yliopiston.

Vaikka Suomen korkeakouluverkosto on kartalla aika laajalle levittäytynyt (MT 5.8.), haluamaani alaa ei ollut tarjolla maakuntani alueella.

Lähin kaipaamaani koulutusta tarjoava yliopisto oli Tampereella. Tie vei kuitenkin itärajalle ja sieltä pääkaupunkiseudulle, jonka lähimaastoon valtaosa todennäköisesti muuttaa yliopisto-opintojen jälkeen.

Olen haaveillut siitä, että voisin itse olla muutos tähän valtavirtaan ja matkata Uudeltamaalta pois.

Kuitenkin muutto pois kotiseudulta edes joksikin aikaa virkistää omaa ajatusmaailmaa kummasti. Lukion jälkeen moni kaipaa sitä. Myös minä halusin lähteä kokeilemaan siipiäni jonnekin muualle.

On hienoa, että siihen on Suomessa mahdollisuuksia monessa paikassa. Yliopistojen lisäksi meillä on yliopistokeskuksia esimerkiksi Porissa, Mikkelissä ja Seinäjoella.

Yhteiskunnan kehittyminen on tuonut mukanaan laajan korkeakouluverkoston ympäri maata, eikä sitä ollut nykyisessä laajuudessaan ennen kaupungistumista.

Yliopistoa ei voi olla jokaisessa kaupungissa. Jokaisella paikkakunnalla on kuitenkin työpaikkoja, myös maaseudulla. Siksi yliopistojen ja maaseudun yritysten välisellä yhteistyöllä on suuri ja arvokas merkitys siinä, että tuoreita uraohjuksia työllistyisi myös maaseudulle.

Maaseutua ei saa enää takaisin sellaisessa elinvoimassaan, kuin se joskus oli ennen syntymääni.

Haaveilen usein, että olisin elänyt silloin, kun jokaisella kylällä oli oma koulu ja kauppa. Onneksi ehdin käydä alakoulun pienessä kyläkoulussa, jossa enimmilläänkin oli kerrallaan 42 oppilasta.

Suomi on edelleen melko maaseutumainen. Helsingistä ei tarvitse ajaa kauas, kun huomaa jo olevansa harvemman asutuksen alueella.

Nuori väestö valuu pienemmiltä paikkakunnilta isoihin kaupunkeihin. Yliopistovuosien jälkeen paluu kotikonnuille ei ole enää itsestäänselvyys, sillä kouluvuosien varrella ehtii tapahtua paljon.

Suurin osa nuoruuden kavereista on asettunut ympäri Suomea. Palatessa paikka ei ole enää samanlainen kuin lähtiessä.

Verkostot, niin vapaa-aikaan kuin työhönkin liittyvät, on jo rakennettu muualle. Vierelle on myös saattanut löytyä kumppani, joka ei välttämättä ole valmis muuttamaan alueelle, jossa palvelutarjonta on suppeaa ja nuorta väestöä on vähän.

Maaseudun työelämä ei myöskään välttämättä tarjoa niin kattavasti erilaisia työtehtäviä kuin kaupungissa. Työpaikkatarjonnassa on toki paljon eroja alojen välillä.

Vastavalmistunut valitsee asuinpaikan pitkälti sen mukaan, missä töitä on tarjolla. Selvästi koronan myötä yleistynyt etätyöarki rohkaisee hakemaan töitä laajemmilta alueilta.

Monipaikkaisuus on ainakin omassa elämässäni osoittautunut uuvuttavaksi, vaikka se antaa paljon. Kiinteä osa sisustusta on avonainen matkalaukku.

Matkustaminen väsyttää ja arjesta on välillä vaikea saada kiinni, jos ei ole varma siitä, missä oma arki oikeastaan edes sijaitsee. Kieltämättä se aiheuttaa irtonaisuuden tunnetta.

Pikkuhiljaa lähestyvä valmistuminen on saanut minut miettimään omaa tulevaisuutta liiaksikin asti. Eniten mielessä pyörii se, missä on koti. Myös omia arvoja on tullut mietittyä.

Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka elämä jatkuisi kaupungissa, myös maaseudun on oltava olennainen osa arkeani esimerkiksi työn kautta.

Sitä kohti mennään.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.