• PS:n kansanedustajat: Hallitusohjelmassa ei ole sovittu turpeen alasajosta

    Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen on tulkinnut hallitusohjelmaa väärin (MT 15.9.2023). On harmillista, että selkeästä ohjelmakirjauksesta tulee laajaan medialevitykseen täysin virheellinen tulkinta.
    Kansanedustajien Juha Mäenpään (ps.) ja Antti Kankaan (ps.) mukaan hallituspuolueissa pyritään huolehtimaan, että kasvu- ja kuiviketurvetta riittää myös jatkossa.
    Kansanedustajien Juha Mäenpään (ps.) ja Antti Kankaan (ps.) mukaan hallituspuolueissa pyritään huolehtimaan, että kasvu- ja kuiviketurvetta riittää myös jatkossa. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Politiikka
    18.9.202313:00
    Lukijalta
    Juha Mäenpää & Antti Kangas

    Hallitusohjelmassa lukee yksiselitteisesti: ”Kasvu- ja kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi ja turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi.”

    Lisäksi hallitusohjelmassa viitataan myös huoltovarmuuskeskuksen muistioon turvetuotannosta:

    ”Turpeen ominaisuudet ovat energiahuollon turvaajana erittäin hyvät. Polttoaineena se on kotimainen ja parantaa siten energiaomavaraisuuttamme. Lisäksi se on hyvin varastoitavaa. Polttoturpeen tuotanto varmistaa turpeen saatavuutta myös muilla huoltovarmuuskriittisillä aloilla, kuten ruoantuotannossa ja maataloudessa (kasvu- ja kuiviketurve). Näiden turvejakeiden tuotanto on riippuvainen ja alisteinen energiaturpeen tuotannolle.”

    Ministeri Mykkänen on tulkinnut hallitusohjelmaa väärin (MT 15.9.2023). On harmillista, että selkeästä ohjelmakirjauksesta tulee laajaan medialevitykseen täysin virheellinen tulkinta.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen sanoo, että turpeella ei ole korkean hintansa takia edellytyksiä energiamarkkinoilla 2030-luvulla. Luopuville turveyrittäjille hän toivoo tukea.

      Politiikka | Hallitus aikoo ajaa polttoturpeen käytön alas vuosikymmenen loppuun mennessä, vahvistaa ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen

    Turvealalle on nyt annettava selkeä signaali siitä että kasvu- ja kuiviketurveala turvaa jatkossa myös energiaturpeen nostoalaa, eikä alalle toivota mitään nopeaa ja hallitsematonta alasajoa.

    Lienee, Mykkästä lukuun ottamatta, kaikille selvää että Venäjän puun ja turpeen tuonnin loputtua polttouuneihin menee myös kotimaista tukkipuuta. Turve olisi kaikella tapaa huomattavasti parempi vaihtoehto poltettavaksi kuin tukkipuu, mutta nyt vaihtoehtoja ei ole. Kotimaisen saha- ja selluteollisuuden talous ei kestä ainespuun polttoa lämmöntuotannossa.

    Tulevaisuuden teknologiat ja raaka-aineet mahdollisesti tulevat korvaamaan turvetta niin kasvualustoissa, kuivikkeena kuin polttoaineenakin. Mutta nämä teknologiat ovat nimenomaan tulevaisuuden teknologioita, koska niitä ei vielä ole käytettävissä. Tässä vaiheessa on täysin mahdotonta ennustaa, käytämmekö turvetta vielä 2050 -luvullakin, sitä me emme tiedä, eikä myöskään ministeri Mykkänen.

    Hallituspuolueissa pyrimme huolehtimaan siitä, että kasvu- ja kuiviketurvetta riittää myös jatkossa. Alaa ei saa päästää enää uuteen hallitsemattomaan turbulenssiin, asia on selkeä huoltovarmuuskysymys. Turpeelle ei ole tarjota yhtä hyvää korvaavaa vaihtoehtoa. Turpeen ominaisuudet ovat aivan ylivoimaiset esimerkiksi lehmien utareterveyden ja siipikarjan kokonaisterveyden kannalta.

    Mykkäsen kannattaa tarkastaa kantaansa turpeeseen Kokoomuksen hallitusneuvottelijoilta.

    Juha Mäenpää

    kansanedustaja (ps.)

    hallitusohjelman maa- ja metsätaloustyöryhmän jäsen

    Antti Kangas

    kansanedustaja (ps.)

    Neova Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa