• Omistajanvaihdoksilla elinvoimaa alueille

    Mielipide
    26.9.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomeen on viime vuosina muodostunut valtava omistajan­vaihdosten pato, joka on seurausta yrittäjien ikääntymisestä ja yritysten toiminta­ympäristössä tapahtuneista muutoksista. Käytännössä maamme noin 85 000 työn­antajayrityksestä lähes viidennes eli karkeasti noin 16 000 yritystä ovat juuri nyt omistajan­vaihdoshaasteen edessä.

    Näissä yrityksissä on arviolta noin 80 000 työpaikkaa. Osassa näistä yrityksistä toimenpiteet ovat jo käynnissä, mutta suuressa osassa ensimmäiset askeleet ovat yhä ottamatta.

    Omistajanvaihdosten pato on juurisyy monille näkyville oireille. Näitä ovat kasvuhaluttomuus, investointien vähäisyys ja uudistumiskyvyn tai -halun puuttuminen.

    On täysin ymmärrettävää, ettei kovinkaan moni eläköityvä yrittäjä enää investoi yritykseensä, jos jatkajaa ei ole näköpiirissä. Monet näistä yrityksistä olisivat kuitenkin kannattavia ja voisivat uudessa omistuksessa yltää merkittäviin kasvupyrähdyksiin ja työllisyysloikkiin.

    Omistajanvaihdosten edistäminen on siis mitä tehokkainta kasvu- ja innovaatio­politiikkaa. Uudet vetäjät voisivat saada yhä useamman kannattavan pk-yrityksen kasvu-uralle.

    Ilmiön merkittävyyttä korostaa se, että omistajanvaihdokset koskettavat laajasti kaikkia Suomen alueita. Kohtalonkysymykseksi se on muodostumassa varsinkin maaseudulla, jossa omistajanvaihdoksen edessä on arviolta jo neljännes työllistävistä yrityksistä.

    Nyt on toimien aika! Edistämistyössä alueellisilla toimijoilla on merkittävä rooli, sillä yrittäjäkentän hyvä paikallistuntemus auttaa omistajanvaihdostarpeiden tunnistamisessa ja jopa niiden ennakoinnissa.

    Myös yrittäjien kannattaa olla ajoissa liikkeellä: varata riittävästi aikaa yrityksen myyntikunnon rakentamiselle, jatkajan etsimiselle ja luopumis­tilanteeseen valmistautumiselle.

    Jari Huovinen

    puheenjohtaja

    Mika Haavisto

    projektipäällikkö

    Omistajanvaihdosfoorumi

    Kirjoittajista Huovinen työskentelee Elinkeinoelämän keskusliitossa ja Haavisto Suomen Yrittäjissä.

    Artikkelin aiheet
    omistajanvaihdos
    pk-yritykset
    elinkeinopolitiikka
    aluekehitys
    yrittäjyys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja