• Lukijalta: Edistetään yhdessä asiakkaiden, potilaiden ja läheisten osallisuutta

    Osallisuutta hoitoon vahvistaa mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoon ja esittää siihen liittyviä toiveita.
    Potilaan ja omaisten osallisuuden vahvistaminen tukee potilasturvallisuutta. Kuvituskuva.
    Potilaan ja omaisten osallisuuden vahvistaminen tukee potilasturvallisuutta. Kuvituskuva.  Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Terveydenhuolto
    21.9.202316:30
    Lukijalta
    Silja Paavola

    Maailman potilasturvallisuuspäivää vietettiin viidettä kertaa 17. syyskuuta. Tämän vuoden teemana oli osallisuus. Hoitotyössä osallisuutta tuetaan vuorovaikutuksella ja ottamalla asiakkaat, potilaat sekä läheiset mukaan hoitoprosessin kaikkiin vaiheisiin. Hoitajat työskentelevät usein hyvin haavoittuvassa asemassa tai kriittisessä tilanteessa olevien ihmisten kanssa ja siksi heiltä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja. Onnistunut vuorovaikutus mahdollistaa myös hoidon onnistumisen.

    Osallisuutta hoitoon vahvistaa mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoon ja esittää siihen liittyviä toiveita. Myös hoitopäätösten tekeminen yhdessä on todettu edistävän omien mieltymysten esiin tuomista ja tasaavan perinteistä hoitaja-hoidettava-voimasuhdetta. Varhaiskasvatuksessa aikuisilla on merkittävä rooli pienten lasten osallisuuden tukemisessa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lapsi voi ikätasonsa mukaisesti päättää hänelle sopivista asioista, kuten mitä hän haluaa leikkiä.

    Yhä useammassa tilanteessa hoitajamitoitus ei ole riittävä turvaamaan hyvää hoitoa.

    Koulutetut hoitajat ovat keskeisessä asemassa laadukkaan ja turvallisen hoidon toteutuksessa. Heillä on ammattitaitoa ja osaamista arvioida yksilöllisiä tarpeita sekä taitoa huomioida oikea-aikaisesti mahdollisia haittoja ja epäkohtia. Yhä useammassa tilanteessa hoitajamitoitus ei ole riittävä turvaamaan hyvää hoitoa. Tällaisissa tilanteissa sosiaalihuollossa työskentelevä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan toiminnasta vastaavalle henkilölle, jos hän itse huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Varhaiskasvatuksessa ilmoitusvelvollisuuden tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen henkilöstön keinoja puuttua lapsen varhaiskasvatukseen kohdistuviin epäkohtiin tai niiden uhkiin, jotta ne tulevat nopeasti tietoon ja niihin voidaan puuttua ajoissa.

    Hoitajilla on jo pitkään ollut käytössä vaaratapahtumien ilmoitusmenettely, mutta potilaiden ja omaisten on tärkeä tietää, että myös he voivat tehdä ilmoituksen. Huomatessaan puutteita potilasturvallisuudessa asia tulee ottaa heti puheeksi henkilökunnan kanssa, mutta sen lisäksi he voivat tehdä anonyymin vaaratapahtumailmoituksen. Sen tekeminen ei ole koskaan turhaa ja kannustankin kaikkia tekemään ilmoituksen. Siten voimme estää vakavia vaaratapahtumia.

    Silja Paavola

    puheenjohtaja

    Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

    Artikkelin aiheet
    potilasturvallisuus
    osallisuus
    hoitotyö
    hoitajamitoitus
    varhaiskasvatus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle