Suomi on tehnyt parhaansa rauhan ja luottamuksen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi kaikkien naapurivaltioiden kanssa sekä jokaiseen ilmansuuntaan. Ruotsin ja Norjan kanssa rajat ovat käytännössä auki ja luottamus on vahvaa.
Historian ja yhteiskuntaopin opettajan koulutuksen saaneena olen todistanut omana koulu- ja opiskeluaikanani 1970- ja 1980-luvuilla opetuksen vääristymiä. Sitä voi kutsua suomettumiseksi ja kollektiiviseksi valheeksi. Esimerkiksi Baltian maiden tilanteesta ja historiasta sukupolveni sai värittyneen kuvan. Jopa yliopisto-opinnoissani ilmiö oli selvä. Oli asioita, jotka haluttiin jättää mainitsematta tai ne kerrottiin historiaa ja todellisuutta vääristävässä valossa.
Tiedotusvälineissä meille kerrottiin YYA-sopimuksesta – ystävyydestä ja yhteistoiminnasta sekä keskinäisestä avunannosta. Sopimus oli olemassa, mutta siihen liitetty arvolataus oli vääristynyt. TV:stä saimme katsella ohjelmaa ”Näin naapurissa”. Valtaosa sotaa nähneestä ja kokeneesta sukupolvesta ei näitä tarinoita uskonut, mutta omalle sukupolvelleni viesti meni jo paremmin läpi.
Neuvostoliiton romahdettua uskoin itsekin hetken ajatukseen, että Venäjä demokratisoituisi. Uskoin, että kansainvälinen kauppa ja vuorovaikutus yhdistäisivät idän ja lännen intressit. Kylmän sodan resurssien haaskauksesta päästäisin tilanteeseen, jossa jokainen maa voi pyrkiä kasvattamaan hyvinvointiaan.
Vaikutusvalta ja hyvinvointi eivät kasva sodilla ja maa-alueita valloittamalla. Ukrainalaisten ohella suurimpia kärsijöitä ovat venäläiset itse. Venäjän korruptoitunut hallinto Putinin johdolla tuhoaa tulevaisuudennäkymät ja kansalaisten edellytykset hyvinvointinsa parantamiseen.
Kansainvälisessä politiikassa ei kannata jäädä yksin. Parasta olisi, että Suomi ja Ruotsi hakisivat Nato-jäsenyyttä yhtä aikaa. Turvallisuussyistä ajatus kansanäänestyksestä on valitettavasti rajattava vaihtoehdoista pois.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.