Kipeää kaipuuta, mummon ikävää, eron haikeita hetkiä... Siinä missä Heli Laaksosen aiemmat kirjat jättivät kasvoille viipyilevän hymyn, maaliskuun alussa ilmestynyt Peippo vei vie mielen sinisiin huoneisiin.
Sitä ei tarvitse kuitenkaan pelätä, sillä lämmöllä ja lempeydellä kirjoitettujen säkeiden lomaan on punottu murheiselle mielelle lohtu. Ja väliin pilkahtelee tarttuva ilo.
Heli Laaksonen: Peippo vei. Otava.
Yä mustrastan pesäs
Olen sinitulkku ja punatiaine
ko lähren sun tykkö kotti.
Houkutit munt jäämä viäl hetkeks
siks ajaks vaa ko teevesi kiahu.
Laitit hellan ykkösel.
Nyy kuljen sumupellon laitta
väistän aamuperhossi
henkitän vilpost ilma ja
valeriaanavarssi piantareil.
Annoit sylillise jyvi mukka
tartten eväi vaaksanki matkal
viä voimi sul sano
nährä ja hei.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.