• Traktorilla voi ajaa myös edunvalvontaa, mutta kohteen valinta on tarkka paikka

    Traktorimarssit Suomessa herättävät todennäköisesti sympatiaa, mutta samalla pitäisi saada aikaan muutosta. Nyt mielenilmaukseen osallistuvien kannattaa miettiä, mihin ajopelinsä suuntaavat. Jotta traktoreista saa kaiken tehon irti, paikan pitää olla oikea.
    Eurooppalaisten kollegoiden tavoin myös suomalaiset maanviljelijät pyrkivät nostamaan alan heikon kannattavuuden kansalaisten tietoon
    Eurooppalaisten kollegoiden tavoin myös suomalaiset maanviljelijät pyrkivät nostamaan alan heikon kannattavuuden kansalaisten tietoon Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Maatalous
    22.3.202406:00
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Eurooppalaisten kollegoiden tavoin myös suomalaiset tuottajat ovat harmissaan elinkeinonsa kannattavuudesta. Pitkin alkuvuotta maakunnista on kummunnut halua korostaa elinkeinoa näkyvästi.

    Keinokin on tiedossa. Traktorimarssiin liittyy voimakasta symboliikkaa, jota ei ainakaan Suomessa ole koettu liian uhkaavaksi.

    Aivan helppoa hankkeen suunnittelu ei ole maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestössäkään (MTK) ollut.

    Meneillään oleva massiivinen vientiteollisuuden ja hallituksen välienselvittely käy kalliiksi meille kaikille, eikä lakkorintamaan kannata ehdoin tahdoin samaistua.

    Samalla omaa edunvalvonta on kuitenkin tehtävä, kun tuottajien asiaa ei tunnu kukaan kuuntelevan.

    Suomalaiset asettuvat todennäköisesti edelleen omien talonpoikiensa tueksi.

    Tänä vuonna palkankorotukset ja liukumat ylittävät jo inflaation. Ostovoima palautuu useimmille, eikä kauppakaan voi enää piiloutua viime vuosien inflaatiopaniikin alle.

    Yhä useammalla suomalaisella on taas varaa maksaa ruuasta hintaa, jota he pitävät oikeudenmukaisena.

    Tätä suomalaiset tuottajat traktorimarsseillaan myös vaativat. Ruokaketjun tulonjako olisi saatava näkyväksi myös kuluttajille, joilta raha koko ketjuun lopulta tulee.

    Kaupan ja teollisuuden katteet olisi tehtävä mahdollisimman läpinäkyviksi kaikille.

    Nyt tiedossa olevat mielenilmaukset ajoittuvat viikonlopulle, alan tapahtumiin Ylivieskan Rysky-päivillä, Kuopion toritapahtumassa ja Seinäjoen tuottajakokouksessa.

    Maakunnallista oman alan näyttävyyttä on tiedossa, mutta voisiko samalla koukata paikallisten City-Markettien ja Prismojen kautta, jotka edustavat paikallisella tasolla juuri sitä rajapintaa, jossa ruokaketjun tulonjaossa olisi kysymys.

    Yli 65 prosentin markkinaosuudellaan suomalaista maataloutta luotottavan paikallisen osuuspankinkin rauhaa voisi kohteliaasti häiritä muistuttamalla paikallisten elinkeinojen mahdista ja merkityksestä.

    Uudenmaan MTK voisi hyvinkin lähettää iskuryhmän Helsingin Vallilaan, jossa ensin voisi koukata S-ryhmän pääkonttorin edestä OP-ryhmän pääkolossille ja jatkaa sieltä vaikka muutaman sadan metrin päähän Keskon pääkonttorille.

    Hyvä päämäärä mutamalle traktorille voisi olla samoilla kulmilla Kruunuhaassa sijaitseva maa- ja metsätalousministeriö.

    Sektoriministeri Sari Essayahilta (kd.) tai tuoreelta kansliapäälliköltä Pekka Pesoselta voisi kysyä, missä viipyvät hallitusneuvotteluissa luvatut toimet ruokaketjun reiluuttamisesta.

    Parhaan saaliin tähän asti on kerännyt Varsinais-Suomen MTK, joka sai omaan tapahtumaansa itsensä pääministeri Petteri Orpon (kok.) lupaamaan parannusta tuottajien asemaan.

    Miten tämä temppu tehdään, jäi tosin avoimeksi. Sitä ihmettä kannattaa kuitenkin edelleen kiskoa esiin.

    Traktorit ovat tähänkin työhön oikein tehokkaita välineitä.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen