• Pienetmaksu-miehiksi

    Mielipide
    10.2.201406:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Jos muutamat tyrii niin siitä kärsivät kaikki... eli jo tehty päätös MMM:ssä siitä, että kaikki maksavat kevään 2015 jälkeen pohjoisen tuen rajoitteen ylittymisestä, vaikka oma ”kiintiömäärä” ei ylittyisikään.

    Tähän asti on painotettu, miten kevään 2015 jälkeenkin kiintiöitä tarvitaan juuri pohjoisen tuen saamiseksi. Tällä joulukuussa tehdyllä ratkaisulla muka estetään rajoitteen ylittyminen C-alueella.

    Meidänkin pikkuruisen 160 000 litran kiintiön täyttöennuste on nyt 110 prosenttia. Jos reilun vuoden päästä on sama tilanne, niin eikun hanat auki ja maitoa markkinoille. Maksan kuitenkin muiden ylitykset, vaikka itse tuottaisin vain ”kiintiöön” asti.

    Suuret mammuttitautiin sairastuneet tilat, joille ei mikään riitä, kasvavat kasvamistaan. Se revitään meidän pienten selkänahasta.

    Tämä päätöshän edesauttaa ”rakennekehitystä”. Tilat vähenevät kasvavalla vauhdilla, joka on jotain muuta kuin se tämän päivän 3–4 tilaa päivässä.

    Tällainen päätös on epäoikeudenmukainen. Alkuun kun luin tästä uutisen, en meinannut uskoa näkemääni...

    Artikkelin aiheet
    pohjoinen tuki
    maakiintiö
    maitotilat
    maatalouspolitiikka
    epäoikeudenmukaisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa