• Avun vastaanottamiseen pakottaminen

    Mielipide
    29.9.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Muitten ihmisten auttaminen on tärkeätä, vaikkapa talkootyö naapurien hyväksi, yhteiskunnan sosiaalipalvelut ja maailmanlaajuinen avustustoiminta, kuten esimerkiksi Punainen Risti.

    Avuntarvitsijoita riittää. Kerjäläiset istuvat kaduilla pahvimukeineen ja anovat kolikoita. Ruokajonot kasvavat.

    Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kun on olemassa ”rauhaan pakottamista”, onkin ryhdytty toimeenpanemaan myös ”avun vastaanottamiseen pakottamista”, kuten Ukrainaan luvattomasti tulvivat avustusrekatkin osoittavat.

    Auta miestä mäessä, vaikka mäkeä ei olisi mailla halmeilla taikka se saadaan väkivalloin aikaiseksi pommittamalla taloja raunioiksi. Mitä joku omakotitalon omistaja tuumaisi, jos naapuri säntäisi kutsumatta hänen tontilleen harava ja puutarhasakset kädessä auttamaan pihatöissä, mutta julistaisi samalla koko pihan omakseen?

    Suurvallat ovat kovasti auliita tarjoamaan apuaan ja ystävällistä läsnäoloaan muille valtioille. He ovatkin oikeita ”avuliaita Aatuja”.

    Tuttu ”Aatu” eli Hitler halusi tukea Tšekkoslovakiassa asuvia sudeettisaksalaisia. Hän saikin vuonna 1938 tehdyllä sopimuksella heidän asuma-alueensa haltuunsa ja miehitti puolen vuoden kuluttua koko Tšekkoslovakian.

    Pakkosyöttö-sanalla on ikävä kaiku. Joitakin vuosia sitten eräässä EU:n maassa hanhia haluttiin lihottaa, ja jotta niihin pystyttiin ahtamaan enemmän ruokaa, niille työnnettiin väkisin putki kurkusta alas.

    Samaa raakaa ja kivuliasta toimenpidettä käytettiin myös 1900-luvun alussa Britanniassa, kun tasa-arvoa vaativat naiset järjestivät mielenosoituksia. He tekivät vankilassa syömälakon, jolloin heidänkin kurkkuihinsa survottiin jopa pysyviä vammoja tuottanut syöttöputki.

    Ydinvoimalat ovat riskialttiita jo muutenkin, joten mikään maa ei mielellään päästä vieraita kansoja valvomaan niitten turvallisuutta. Pukki saattaisi olla kaalimaan vartijana.

    Raamatussa Esau möi esikoisoikeutensa hernerokkalautasellisesta ja teki siis huonot kaupat. Ettemme me vain vahingossa möisi piha-aluettamme itään hapankaaliannoksesta tai länteen herkullisesta hampurilaisesta. Toivottavasti meille riittävät oma ruisleipä ja monikäyttöinen, puhdas vesi.

    Artikkelin aiheet
    auttaminen
    avun vastaanottaminen
    suurvallat
    Ukraina
    pakottaminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa