Lumisessa metsässä vallitsee talvipäivän hiljainen rauha. Ilja Koivisto hiiviskelee hiljaa ja harkitusti kirkkaan valkoisella hangella. Hän virittää lattajousen ja tähtää. Nuoli singahtaa viuhuen, mutta tällä kertaa kohteena ei ole saalista. Olemme Uuraisten Jokihaarassa, Koiviston kotitalon lähimetsässä perehtymässä perinnejousimetsästykseen.
Ilja Koivisto, 45, metsästää riistaa primitiivisellä lattajousella, joka on tehty kotimaisesta vaahterasta. Nuolten varret on tehty tuomenvesoista tai sorvatusta männystä ja sulat on kiinnitetty hirvenselkäjänteillä ja liimattu jänisliimalla.
Koivistolla on päässään majavalakki ja lanteilla roikkuu apassityylinen nuolikotelo, joka on tehty valkohäntäpeuran nahasta ja parkittu sianaivoilla.
Perinnejousimetsästysvälineitä on kahdenlaisia. Primitiivijouset on valmistettu luonnonmukaisista materiaaleista, kuten puusta, sarvista ja jänteistä. Perinteisissä jousissa on myös nykyaikaisia materiaaleja, kuten alumiinia, hiili- ja lasikuitua.
Perinnejousimetsästys on Koivistolle kokonaisvaltainen kokemus.
Vuosituhansia vanhan perinteen ylläpitäminen ja sen itse kokeminen ovat koko homman suola. Siksi hän metsästää itsetehdyillä välineillä.
”Haluan kokea koko prosessin välineiden teosta aina saaliin saamiseen ja hyödyntämiseen muinaisen ihmisen tavoin”, Ilja Koivisto tähdentää.
”Minulla on itseparkitusta nahasta tehtyjä metsästysvaatteita, mutta olen sen verran mukavuudenhaluinen, että pukeudun usein mieluummin nykyaikaisiin metsästysvaatteisiin ja saappaisiin.”
Koivisto on metsästänyt itsetehdyllä jousella jäniksiä, majavia, kanalintuja ja valkohäntäpeuroja. Saaliista on valmistunut monenlaisia riistaherkkuja.
”Kaikki saalis hyödynnetään. Majavat on kokattu ja niiden hännätkin on syöty. Olen tehnyt valkohäntäpeurasta makkaraa ja savustanut sen lihaa pallogrillillä.”
”Kanalinnut ovat vaikeampia saaliita. Ne ovat pieniä maaleja ja niillä on hyvä näkö. En ole vielä saanut saaliiksi kotimaista kanalintua.”
Jousimetsästys on Koiviston mukaan haastava, hiljainen ja turvallinen metsästysmuoto. Varoalue on hyvin hallittavissa. Siksi se sopii myös asutuksen läheisyyteen.
Riistan löytäminen ja sopivalle ampumaetäisyydelle pääseminen vaatii metsästäjältä kärsivällisyyttä sekä riistaeläimen käytöksen ja luonnon tuntemusta.
Jousimetsästäjän päästävä noin 10–20 metrin päähän eläimestä. Jokaisella jousimetsästäjällä on oma ”varma matkansa”, josta osuu riistaeläimen kokoiseen maaliin ja jota kauempaa metsästystilanteessa ei tulisi ampua.
”Oma varma matkani on tällä hetkellä vain 11–12 metriä. Pienellä lisäharjoittelulla pääsen aika helposti 15 metrin kuntoon, mutta siitä eteenpäin homma vaatii minulta lähes huippu-urheilijan harjoittelumääriä”, Koivisto toteaa.
Koiviston mukaan jousimetsästys säästää riistakantoja. Saalista saa harvemmin, koska ampumatilanteessa toimitaan lähes aina eläimen pakoetäisyyden sisällä ja jousen virittämiseen vaaditaan suurempi liike kuin ruutiaseella tähtäämiseen.
”Jos saalis on kaikkein tärkein asia, kannattaa valita muut metsästysvälineet. Saalista on toki kiva saada, mutta ehkä tärkeintä on tietää, että se on mahdollista.”, Koivisto puntaroi.
Jousella metsästetään joko passittamalla tai hiipimällä saaliin lähelle. Koivisto pitää hiiviskelymetsästystä mielenkiintoisempana, joskin haastavampana tapana.
”Jousimetsällä samoillessa etenemisnopeus on tiputettava murto-osaan verrattuna haulikkometsästykseen. Ajatuksena ei yleensä ole ampua lintuja pomppuun, vaan havaita niitä ja muita eläimiä ennen kuin pakenevat.”
Metsästystilanne on vaativa. Tähtäintä ei ole, joten onnistunut suoritus perustuu pitkälti lihasmuistin ja silmän yhteistyöhön. Jousella metsästäminen vaatii harjoittelua.
”On löydettävä itselleen sopiva tapa ampua ja harjoitella, koska väärä ampumatekniikka ja liika harjoittelu aiheuttavat helposti rasitusvammoja.”
Vuonna 2015 voimaan astuneen uuden metsästyslain myötä jousella saa metsästää valkohäntäpeuraa, metsäpeuraa ja villisikaa. Sorkkaeläimiä varten on suoritettava jousiammuntakoe. Kokeita järjestävät esimerkiksi riistanhoitoyhdistykset. Pienriistan metsästäminen ei vaadi ampumakoetta.
Jousikokeessa ammutaan kolme nuolta 18 metrin matkalta. Kaikkien nuolten on osuttava ympyrään, joka on halkaisijaltaan 23 senttiä.
Jousiammuntakokeen läpäisy perinteisillä välineillä ei ole helppo tehtävä edes kokeneelle harrastajalle.
Uurasilta kotoisin oleva Koivisto päätyi jousimetsästyksen pariin kiinnostuttuaan ensin Pohjois-Amerikan historiasta ja intiaanien kulttuurista.
Hän luki lapsena Hopeanuoli-sarjakuvalehteä, jonka sankarihahmona oli intiaani. Lehdessä julkaistiin myös suomalaisten intiaaniharrastajien kirjoituksia ja intiaaniesineiden teko-ohjeita.
”Naapurustossa asui vanhempia poikia, jotka leikkivät intiaania ja tekivät lehden ohjeiden mukaisia esineitä. Leikkeihin mukaan pääseminen lisäsi innostustani jousiammuntaa ja intiaaneja kohtaan.”
Kun naapurin pojat kasvoivat mopoikään, Koivistosta tuli kylän viimeinen mohikaani. Kun samanhenkisiä intiaaniharrastajia ei löytynyt kotiseudulta, Koivisto etsi heitä muualta.
”Olin intiaaniharrastajien kanssa kirjeenvaihdossa ja keräsin intiaaniaiheisia artikkeleita lehdistä ja kirjoista. 12-vuotiaana osallistuin Turussa pidetyille intiaanikulttuurien kurssille.”
Lapsena Koivisto teki katajanvesasta leikkijousia. Ensimmäisen metsästyskäyttöön kelpaavan jousen hän teki 13-vuotiaana.
Lukion jälkeen hän suoritti matkailualan ammattitutkinnon Sodankylässä. Sen jälkeen hän luki etnologiaa Jyväskylän yliopistossa ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2007.
Koivisto on työskennellyt Suomen metsästysmuseon museopalvelupäällikkönä. Nyt hän toimii Keski-Suomen museon näyttelyintendenttinä.
Viime vuosikymmenellä Koivisto ja hänen vaimonsa asuivat kahteen otteeseen Yhdysvalloissa. Koivisto on tutkinut amerikansuomalaista metsästyskulttuuria. Hänen kirjoittamia artikkeleita on mukana amerikansuomalaisen metsästyksen historiasta kertovassa Hunttareita ja träppäreitä -kirjassa, joka julkaistaan alkuvuodesta.
Amerikan metsästysreissut olivat Koivistolle unelmien täyttymys.
Ohiossa asuessaan Koivisto teki jousipyssyn paikallisten shawnee-intiaanien aikanaan käyttämän mallin mukaisesti. Jousen ensimmäisellä metsästysreissulla tuli saaliiksi valkohäntäpeura, Koiviston ensimmäinen.
Koivisto on parhaillaan virkavapaalla. Tänä talvena hän järjestää Jyväskylän Kansalaisopistossa perinteisen puujousen valmistuskurssin. Kaikki kurssipaikat varattiin parissa tunnissa.
”Jousipyssy on kulkenut mukana elämässäni jo 30 vuoden ajan. Ajattelin, että nyt on tullut aika jakaa tietoa eteenpäin.”
Paluumuuttaja Koivistosta tuli viisi vuotta sitten, kun perhe muutti Uuraisille uuteen omakotitaloon metsän keskelle. Talon lähettyvillä on ruokintapaikka, jossa on vieraillut rusakoita ja metsäkauriita.
Jousimetsästyksestä on tullut miehelle elämäntapa, joka on poikinut arvokkaita muistoja ja kohtaamisia ja vienyt erikoisiin tilanteisiin.
”Kun olimme vaimoni kanssa katsomassa alivuokralaisasuntoa Yhdysvalloissa, kysyimme vuokraisännältä, että miltä hänestä tuntuisi, jos hänen autotallissaan nyljettäisiin ja paloiteltaisiin peura. Kun isännälle se sopi, kirjoitimme heti nimet vuokrasopimukseen.”
Katso videolta , miten perinnejousella ammutaan.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.