• Tuulivoimaloiden haitat tulisi tunnustaa

    Mielipide
    27.8.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Heinäkuussa julkaistiin Hämeen ely-keskuksen tuuli­voimaselvitys ”Tuulivoimaa Hämeeseen?”. Johtopäätöksenä esitettiin, että syy tuuli­voimaloiden vähäiseen rakentamiseen on asukkaiden vastustus, ja ratkaiseva tekijä on tuulivoiman ”sosiaalinen hyväksyttävyys”. Asennoitumisen muuttuminen myönteisemmäksi edellyttäisi raportin mukaan ”riittävää informaatiota ja faktoja”, ”asukkaiden tarpeiden tunnistamista” ja asukkaiden mielipiteen aitoa huomioon ottamista.

    Kuitenkin tämäkin selvitys, kuten tuulivoimaselvitykset niin usein, toteutettiin kokonaan ilman asukastahon kuulemista.

    Tuulivoiman edistämistä koskevissa puheenvuoroissa oletetaan usein, että tuulivoiman vastustaminen on pelkkää asukkaitten itsekkyyttä tai johtuu vain tiedon puutteesta.

    Tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä ei kuitenkaan paranneta tuulivoimaloiden aiheuttamien haittojen vähättelyllä tai velvoittamalla ihmiset sietämään tuuli­voimaloita lähipiirissään. Ainoa kestävä tapa on tuulivoimaloiden haittojen tunnustaminen ja tuulivoimaa koskevien säädösten korjaaminen siten, että haitat estyvät.

    Tuulivoimaloiden sijoituspäätöksissä taloudelliset seikat ratkaisevat, ja vaikutukset ympäristölle jäävät helposti sivurooliin. ”Tuulipuistot” eivät todellakaan ole mitään puistoja, vaan ympäristöönsä monin tavoin vaikuttavia teollisuusalueita. Tulisi ymmärtää, että tuulivoimaloiden vaikutukset ovat läsnä lähi­asukkaiden elämässä päivin ja öin, ja muuttavat elin­ympäristön perusteellisesti vuosikymmeniksi eteenpäin. Monille tuulivoimaloiden tulo naapuriin merkitsee oman elinkeinon vaarantumista tai jopa poismuuttoa omasta kodista.

    Historiasta tuttu toteamus ”tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku” pätee hyvin tässäkin asiassa.

    Asukkailla on tuulivoimahankkeiden vastustukselleen pätevät perusteet ja syyt. Haittojen tunnustaminen ja niiden tehokas ehkäiseminen on ainoa kestävä tie pyrittäessä kohti tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä.

    Kalevi Nikula

    puheenjohtaja

    Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    ympäristövaikutukset
    asukkaiden huolenaiheet
    Häme
    Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle