• Valtio aikoo rosvota kalastusoikeuden

    Mielipide
    11.12.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Korkein oikeus on vuonna 1961 tuomiossaan yksiselitteisesti todennut, että koskikalastus­oikeus Kukkolankoskessa kuuluu Kukkolan kylän taloille 1–16, jotka ennen isojakoa muodostivat Kukkolan kylän. Oikeus on siis kiinteistö­kohtainen ja talot ovat tärkeää oikeuttaan säännöllisesti käyttäneet vuosisatojen ajan.

    Viime vuosisadan alun vesivoimakaupoissa kalastus­oikeus ei ollut kaupankäynnin kohteena lainkaan. Kauppa­kirjojen sanamuoto ”lukuunottamatta kalastus­oikeutta” on selvää tekstiä.

    Kiistattomista faktoista vähääkään välittämättä maanmittauslaitoksen pääjohtaja Kokkonen ja maanmittausneuvos Markkula suolsivat sähköpostiini sepustuksen, jossa he väittävät, että kyseisillä Kukkolan taloilla ei ole kiinteistökohtaista kalastus­oikeutta Kukkolankoskessa.

    Ainakin MMM, metsä­hallitus ja Länsi- ja Sisä-­Suomen aluehallintovirasto pitävät herrojen paskaväitettä totuutena ja ovat toimineet sen mukaisesti. Ne haluavat kuvitella, että kalastusoikeus koskessa kuuluu valtiolle, joka omistaa pääosan vesivoimaa varten perustetusta koski­tilasta.

    Vaikka kyseessä on selkeä rosvousyritys, niin Helsingin poliisi on haluton asiaan puuttumaan.

    Pertti Ylihurula

    kalastukseen oikeutetun pientilan nykyinen omistaja

    Karunki

    Artikkelin aiheet
    kalastusoikeus
    Kukkolankoski
    valtio
    Maanmittauslaitos
    omistusoikeus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa