Siinä sadussa on tähän aikaan osuva vertaus: ”Kun pyrstö irtoaa, niin nokka tarttuu.” Tässä tulee parhaiten esille ilmastopolitiikkaan liittyvä paradoksi. Kun sadat tuhannet polttomoottorikäyttöiset autot korvataan sähköautoilla, syntyy ennen näkemätön ympäristökaaos.
Tosin jotkut siitä hyötyvät, ja hyötyjien joukossa on kobolttia ja nikkeliä tuottava Talvivaaran kaivoskombinaatti. Litiumin tarvetta Suomessa tyydyttää pieni kaivos Pohjanmaalla. Siellä litium on spsodumeni-nimisessä mineraalissa ja hieman myös lepidoliitti-nimisessä kiilteessä. Molemmat ovat silikaattimineraaleja ja sitä myöten hyvin vaikealiukoisia. Niiden hajottamiseen tarvitaan valtavat määrät energiaa litiumin talteen saamiseksi.
Lisäksi tarvitaan grafiittia, joka on yksi hiilen mineraalinen olomuoto. Sen suunniteltu louhinta on jo nyt nostanut kansanliikkeen Itä-Suomessa. Kukaan ei halua hiilipölyä ympäristöönsä.
Nyt autolla ajamisen tuottama hiilidioksidi jää aivan maan pinnalle.
Hiilidioksidi vaikuttaa pääasiassa hengitysilman laatuun tiheästi asutetuissa kaupungeissa tuulettomana aikana.
Kaivoksista saatujen mineraalien rikastaminen metalleiksi vaatii energiaa, ja se tuottaa lähes aina päästöjä, jotka nousevat korkeista savupiipuista ylös taivaalle.
Tarkoituksena on korvata verraten vähävaikutukselliset päästöt hirveän vakavalla ympäristön pilaamisella kaivoksissa ja rikastamoissa.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.