• Suurpetokysymykset maakuntien ratkaistaviksi

    Me tiedämme Suomen eri alueilla paremmin kuin Tapiola ry:ssä Ulvilassa tai EU:ssa Brysselissä, miten täällä pitää elää luonnon parissa.
    Mielipide|Erä
    13.8.202222:45
    Lukijalta
    Mikko Polvinen

    Karhunmetsästys lähestyy ja Kuhmonkin metsiin suuntaa noin 500-600 metsästäjää kontion perään.

    Varjon metsästykselle tuo Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola ry, joka valitti poikkeusluvista Kuhmossa, Pohjois-Karjalassa ja Hämeessä. Sen päämääränä on täytäntöönpanokielto, joka estää karhunmetsästyksen jopa kahdeksi vuodeksi. Karhua on näillä alueilla metsästetty hyvin tuloksin vuosikymmeniä, ja karhukanta on vahvistunut koko Suomessa.

    Mielestäni Kainuussa karhukanta on tasapainossa. Metsästyksen ansiosta Kuhmon suuri haaskakuvauspaikkojen määrä ei näyttäisi suuremmin kesyttäneen karhua. Kesyyntyneet kontiot päätyvät helpommin saaliiksi ja ovat näin pois pihoilta.

    On käsittämätöntä, että pöytälaatikkojärjestö tehtailee näitä valituksia. Tapiola Pohjois-Savo-Kainuu ry:n postiosoitekin vie Kainuusta 600 kilometrin päähän Ulvilaan, eikä järjestö ole osallistunut paikallistason reviirityöryhmiin, sidosryhmätilaisuuksiin tai kannanhoitosuunnitelmiin. Valituksillaan järjestö pyrkii romuttamaan kaiken yhteistyön.

    Mielestäni valitusoikeudet kuuluisivat kattojärjestöille, esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitolle, Metsästäjäliitolle ja MTK:lle, jotka saavat tarvittaessa paikallistason näkemystä valituksilleen.

    Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola on aiemminkin tehtaillut vastaavia valituksia ilves- ja susiluvista, mutta toisin kuin esimerkiksi kattojärjestöt se ei ole koskaan osallistunut itse kannanhoitosuunnitteluun ja -sidosryhmiin.

    Suurpetoasiat tulee Suomessa saattaa asianmukaiselle tasolle. Nykyiselle hallitukselle nykytilanne on jostain syystä maistunut hyvin. Politiikka ei ole tämän hallituskauden aikana tärkeän harrastuksemme ja perinteemme turvaamiseksi muuttunut.

    Metsästyskoiraharrastajat karttavat muun muassa kotikuntaani Kuhmoa Suomen ajettua suurpetopolitiikkansa EU:n syliin.

    Suurpetopolitiikka on rakennettava uudelleen kansallisista ja alueidemme tarpeista lähtien. Me tiedämme Suomen eri alueilla paremmin kuin Tapiola ry:ssä Ulvilassa tai EU:ssa Brysselissä, miten täällä pitää elää luonnon parissa.

    Mikko Polvinen

    Kuhmo

    Kainuun maakuntavaltuuston puheenjohtaja, PS

    Artikkelin aiheet
    suurpedot
    karhunmetsästys
    luonnonsuojelu
    maakuntapolitiikka
    Kuhmo
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle