• Ulosotossa olevien suojaosaa pitää korottaa

    Mielipide
    30.9.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ulosotossa on jo yli puoli miljoonaa suomalaista. Tilanne uhkaa edelleen paheta.

    Syitä ulosottoon joutumiselle on yhtä monta kuin on ulosotossa olevaa. He ovat kuitenkin kaikki kanssaihmisiämme. Myös taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet tarvitsevat toivoa tulevaisuuteen.

    Yksi ratkaisu tilanteen parantamiseksi on ulosoton suojaosan korotus. Keskusta on tätä esittänyt jo viime vaalikaudella.

    Suojaosan korotus tekisi työnteosta kannattavampaa ja vähentäisi tarvetta toimeentulotukeen. Nyt monen ulosotossa olevan ei kannata ottaa työtä vastaan, ja apua on haettava viimesijaisesta tuesta. Tämä ei ole kestävä tilanne ihmisen itsensä eikä yhteiskunnan kannalta.

    Rinteen hallituksen ohjelmassa on sovittu, että hallitus selvittää pikaisesti ulosoton muutostarpeet. Tavoite on korottaa ulosoton suojaosaa vähintään takuueläkkeen tasolle. Vastuu asiassa on oikeusministeri Henrikssonilla. Kiirehdimme uudistuksen valmistelun aloittamista.

    Selvää on, että uudistus on valmisteltava huolella. Suojaosan korotuksen on autettava ennen muuta kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevia ihmisiä.

    Toteutus ei saa muulla tavalla hankaloittaa pienituloisimpien tilannetta.

    Hanna Huttunen

    kansanedustaja (kesk.)

    Jouni Ovaska

    kansanedustaja (kesk.)

    Artikkelin aiheet
    ulosotto
    suojaosan korotus
    talousvaikeudet
    hallituksen toimet
    Keskusta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja