• Puukauppakiista päättyi perusteltuun tuomioon

    Mielipide
    2.3.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kiitos Toivo Hyväriselle, kun vei UPM:n kanssa syntyneen puukauppakiistan oikeuteen. Samoin asian loppuun asti ajamisesta sekä Turun hovioikeudelle kohtuullisen selkeästä ja johdonmukaisesta tuomiosta 4.7.2019, johon korkein oikeus ei antanut valituslupaa (MT 24.1.).

    Hovioikeuden ratkaisulla kumotun Pirkanmaan käräjä­oikeuden päinvastaisen tuomion (5.2.2018) säilyminen olisi ollut meille metsänomistajille vaikeasti nieltävissä.

    Käräjäoikeudessa oli todistustaakka asetettu puumyyjä Hyväriselle siitä huolimatta, että tällaisissa pystykaupoissa katkonnan käytännössä aina suorittaa ostajalta toimeksi­annon ja ohjeet saanut hakkuukoneyrittäjä.

    Ratkaisujen ero johtuu ilmeisesti siitä, että käräjä­oikeus nojautui vain todistustaakkojen pääsääntöön, jonka mukaan kantajan tulee näyttää toteen kannetta tukevat väitteensä. Hovioikeus viittasi erääseen oikeustieteelliseen kirjaan ja erääseen oikeusministeriön luentomonisteeseen, joiden mukaan todistustaakan asettamisessa tulee lisäksi huomioida molempien osapuolten mahdollisuudet esittää selvitystä.

    Outoa, ettei kumpikaan viitannut lopputulosta tukevaan oikeudenkäymis­kaaren 17 luvun 2 pykälän muutokseen vuonna 2015, jonka mukaan normaaleista todistustaakoista voidaan poiketa pelkän asian laadun perusteella.

    Maaseudun Tulevaisuuden mainitun artikkelin päättely todistustaakan kuulumisesta aina puunostajalle saattaa silti olla liian epävarmaa.

    Tällainen tavallisen puukaupan päätyminen käräjille ja sanomalehtien otsikoihin luonnollisesti vähentävät yleistä puunmyyntihalua. Mistä löydettäisiin avaimet päinvastaiseen kehitykseen?

    Mikael Lindström

    metsänomistaja, entinen alioikeustuomari

    Kotka

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    oikeusprosessi
    metsänomistajat
    UPM
    Turun hovioikeus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa