Ovatko mielenilmaisut ilmastotekoja?

Suomi puhuu perinteisesti vain yhdestä asiasta kerrallaan. Nyt aiheena on ilmasto. Greenpeace lajitovereineen kiipesi eduskuntatalon pylväisiin vaatimaan ilmastotekoja. Nyt koululaiset ovat lähteneet liikkeelle huutamaan kuorossa luonnon puolesta itse ympäristöministerin kannustuksella.

Ihan hyvä asia sinänsä, mutta mitä tämä huutaminen hyödyttää? Kenelle viesti on tarkoitettu? Päättäjillekö vai meille tavallisille kansalaisille? Menkää ja tehkää jotakin, jotta maailma pelastuisi, kuuluu herätyshuuto. Siis menkää te, en välttämättä minä itse?

Satuin kohdalle Jyväskylässä, kun koululaiset pitivät huutokuoroa ydinkeskustassa. Sanoin muutamalle joukossa olevalle, että mitä te täällä kaupungissa huudatte. Tulkaa metsään. Siellä niitä ilmastotekoja tarvitaan. Nuoret katsoivat minua hölmistyneen näköisinä. Jäivät aivan sanattomiksi. Mitä ihmeen ilmastotekoja metsässä voi tehdä? Metsäähän pitää säästää, ehkä ajattelivat.

Eivät varmaan tulleet ajatelleeksi, että siellä tarvitaan vesuria, raivaussahaa, taimipotteja, taimia, merkkauskeppejä, heinäntorjuntaa ja paljon muita välineitä ja keinoja sekä ennen kaikkea ihmisten käsiä, joilla voidaan oikeasti vauhdittaa nuoren metsän kasvua ja hiilen sitoutumista puustoon.

Vuosikymmeniä sitten Suomessa järjestettiin monenlaisia metsämarsseja. Oli nuorille tarkoitettuja istutuskilpailuja, puuntaimien kasvatuspalstoja, metsän harvennushankkeita ja niin edelleen. Ne olivat osa sitä toimintaa, jonka tuloksena Suomen metsien kasvu on tänä päivänä korkealla tasolla.

Maaseudun nuoret ja opettajat: Järjestäkää omat ilmastomielenosoituksenne istutusalueilla, taimikoissa ja nuorissa metsissä. Antakaa näyttö todellisista ilmastoteoista turuilla ja toreilla huutelun sijasta. Tekemistä riittää jokaiselle asiaan vihkiytyneelle, ja tulevaisuuden metsät kiittävät.