Purra: Tervemenoa wokelle – miksi kaikki on niin hullua?

Julkisessa keskustelussa kohisee jatkuvasti. Sosiaalinen media tuottaa outouksiaan, jotka yhä useammin nousevat myös perinteisen median puolelle klikkejä keräämään. Suuri osa näistä on juuri sitä, kohinaa, ja jää unohduksiin yhtä nopeasti kuin on esiin tullutkin. Mutta osa jää kehittymään, toistumaan, valtaamaan alaa.

Pahin woken aikakausi on kuulemma päättynyt. Elinympäristö on tuonut turvallisuuden ja monien muiden uhkien osalta vakavampaa ajateltavaa. Yhdysvalloissakin vaalitulos näyttää siltä, että monille riitti. Yksi syy demokraattien häviölle jokaisella vaalitasolla on varmasti puolueen äärilaidan radikaalistuminen ja woketus, vaikka etenkin presidentinvaaleissa äänestäjiä ajoivat paljon konkreettisemmat mikrotason huolet.

Wokelle lämpimästi tervemenoa. Valitettavasti ylisensitiivisyyden ja tunnevouhkaamisen sekä oikeamieliseksi teeskennellyn vihanpidon ja erottelun aika ei todellakaan ole ohitse. Eikä se ole vain kohinaa. Kun tätä eri muodoissaan tapahtuu ja annetaan tapahtua perinteisesti pragmaattisessa ja järkeväksi määritellyssä Suomessakin, sillä todella on vaikutusta. Etenkin lapsiin ja nuoriin, tulevaisuuden aikuisiin.

Miksi kaikki on niin hullua, moni saattaa kysyä, kun samaan aikaan lehdessä kerrotaan tällaisia asioita: Yliopiston luennoitsija esitteli opiskelijoille kotipornoa, jossa työnsi – apurahan avittamana tietenkin – anukseensa asioita. Kyse oli tieteestä ja aktivismista. Koulussa laulaja lauloi kohu-Jeesuksesta kohusanoin, ja kunta päätyi ensin maksamaan uskonnottomalle vanhemmalle korvauksia lapsen kärsimyksestä. Toisessa koulussa peruttiin koko musiikkiesitys, jottei vastaavaa vahinkoa lasten altistumisesta kristinuskolle pääsisi tapahtumaan.

Aikuinen voi naurahdella kahvihuoneessa, kun klikkiotsikko huutaa, että mies on synnyttänyt ja joku kertoi, että sukupuolia on 120 ja muun väittäminen on väkivaltaa. Järkevä ihminen voi huokaista, kun samaan aikaan toisesta tuutista kerrotaan, että julma hallitus tuhoaa koko maan – ainakin sen, mitä ilmastonmuutoksesta jää jäljelle.

Mutta mitä tällaisen keskellä eläminen vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Päähän siinä menee sekaisin.

Ei ole sattumaa, että sosiaalisen median ja yleiskaistapäisyyden aikakaudella masennus ja ahdistuneisuus lisääntyvät. Ei ole yllättävää, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Jos monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta, onko ihme, jos kouluissa on ongelmia?

Pahoinvointia ja avuttomuutta ei selitä ensi vuonna voimaantuleva leikkaus johonkin veronmaksajan kustantamaan palveluun tai etuuteen.

Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet ja antoi velvollisuuden taata nämä jollekin ”rakenteelle”, meni totaalisesti metsään.