• Lomaa ja kestävää kehitystä

    Mielipide
    20.7.201207:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Yleisradiossamme viettivät ”Kesävierailujen iltaa” ja vierailuja netin kautta tulvi, ja puhelimitsekin tuli ohjeistusta ja neuvoa. Tuntuu olevan opetusta ja viisautta kaipaavaa tuo ”älyeliitti”.

    Mökkejä täällä yli 60 000 makean veden altaan ja suolaisemman murtovesirannikon maassa lienee yli 500 000, osa pakopirttejä myös metsäautoteitten takana käen ja koppelon reviireillä, piilossa netti- ja bittimedialtakin. Iloisessa ja huumorihenkisessä kanssakäymisessä periaatteessa lienee noin 20 prosenttia väestöstä ja nuo kesävierailijat lisäksi.

    Eli 30–40 prosenttia kansasta on sitä raha- ja omaisuushenkistä ”aatelia”, jonka hiilijalanjälki on maailman suurin kahden asunnon myötä, joka liikkuu kuin tuskassa maastureillaan, joita varten pääteitten hoito tapahtuu maaliskuulta alkaen, ja mökkitiet antavat työtä maalaisille ja tuloa kyläkaupoille, missä niitä vielä onkin?

    Mediakin keskittyy tuon reilut puoli vuotta palvelemaan yksinomaan tuota lomailevaa, lähinnä pääkaupunkiseudun työpaikat miehittävää väkeä.

    Se mitä joskus kaivattiin ”Ilmatieteeltä” heinätöihin poutaennusteeksi ja kelihoidoksi ruokahuoltoa varten, on täysin valjastettu vähempitöisen lomailijan ja turhan palvelun tarpeisiin ja lentelyynkin. Ei siinä ilmastonmuutos saatikka kestävä kehitys paina mitään vaa’assa. Maa tuntuu olevan hallussa. Kevyt kesäpuuhastelu mediassa on osoitus politiikan urbanisoitumisesta kuten mm. kuntaremontti.

    Maaseutu on lähinnä ”saastuttaja” ja vanhustyötä tuottava ja lomalaisia ruokkiva, josta palvelut etäännytetään eikä se ”työllistä”. Ruoka ja hiilisaaste on merkityksetön sivuseikka.

    maalainen

    Artikkelin aiheet
    kestävä kehitys
    loma
    maaseutu
    Yleisradio
    ilmastonmuutos
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa