• Lukijalta: EU kurittaa suomalaisia energiapolitiikalla, joka ei huomioi maamme pohjoista sijaintia ‒ ”Suomen rikkaus ovat metsät ja turve”

    Energiapolitiikassa on palattava juurille.
    Suomen rikkaus ovat metsät ja turve, Tapani Mäkinen kirjoittaa.
    Suomen rikkaus ovat metsät ja turve, Tapani Mäkinen kirjoittaa. Kuva: Rami Marjamäki
    Mielipide|Energia
    28.4.202211:30
    Tapani Mäkinen

    Luontaiset edellytykset energian tekemiseen Suomessa ovat Pohjoismaiden heikoimmat. Meillä ei ole suuria korkeuseroja Norjaan ja Ruotsiin verrattuna. Meidän vuotuinen sademäärämme on myös pienempi. Norja tuottaa 94 prosenttia sähköstä vesivoimalla.

    Tuulivoiman paras tuottaja on samoin Norja. Tuulisuus ja korkeat vuoristot ovat hyvä kohde tuulivoimalle. Ruotsi on hyvä kakkonen. Heidän tuuli­energiaansa ostetaan Suomeen ja myydään EU-maihin. Maaperärikkauksilla Norja on myös ykkönen, suuret öljy- ja kaasuvarannot ovat pääosin vientituotteita, eikä niitä lasketa heidän päästöihinsä.

    Suomen rikkaus ovat metsät ja turve. Metsiä himoitsee jopa EU. Metsistä on syntynyt nykyinen elintasomme.

    Kaikenlaisia hankaluuksia tulee EU:n ja ympäristöliikkeiden suunnalta. Pelkkä metsien ihannointi ei tuota metsäenergiaa vaan heikentää sitä. Suurella joukolla kaiken alan tutkijoita on oma agendansa, eikä heillä ole huolta energiasta.

    Turve jäi EU:n ja ympäristö­liikkeiden jalkoihin, ei edes turvesoiden kasvun vertaa hyväksytä energiakäyttöön. Miten kasvavat kivihiilikaivokset tai öljylähteet? Turpeesta saadaan lämpöä ja paljon muita tuotteita, jopa biokaasua ja -nesteitä.

    Sähköä halutaan myös liikennekäyttöön. Liikennesähköstä maksetaan vain kolmasosa siitä liikenneverosta, jonka polttomoottorikäyttäjät maksavat. Sähköautoilun tukia edistetään, mutta polttonestekuluttajat sen maksavat.

    Suomessa on satamäärin uusia, erikokoisia biokaasuhankkeita. Niistä ei innostuta, eivät lehdet eikä muu media. Kaiken tämän ylittävät valtavat sähkön lisäkulutukseen pohjautuvat kampanjat sähköautojen ja lämpöpumppujen puolesta.

    EU kurittaa suomalasia energiapolitiikalla, joka ei huomioi Suomen pohjoista sijaintia.

    Viime päivien energia­pakotteet antavat paljon ajateltavaa, kuinka tärkeää on pyrkiä omavaraisuuteen.

    Mepit, ministerit ja kansanedustajat, palatkaa energian järkeville juurille. Lopettakaa sellaisen ihannointi, jolla Suomi ei pärjää.

    Tapani Mäkinen

    Oulu

    Artikkelin aiheet
    energiapolitiikka
    European Union
    Suomi
    turve
    metsät
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi