• Lukijalta: Tuulivoima-ala sahaa omaa oksaansa vastustaessaan sääntelyn kehittämistä

    Selkeämmät pelisäännöt ja toteutumiskelvottomien hankkeiden jääminen kokonaan aloittamatta olisi kaikkien etu, kirjoittavat kirjoittavat Ismo Anttalainen ja Riitta Lindgren Tuulivoima-kansalaisyhdistyksestä. ”Meillä olisi varaa säännellä alaa tiukemmin.”
    Tuulivoimaloita. Kuvituskuva.
    Tuulivoimaloita. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Energia
    11.9.202519:30
    Lukijalta
    Ismo Anttalainen & Riitta Lindgren

    Ehdotettu maakuntakaavan ulkopuolisia tuulivoimahankkeita koskeva etäisyyssääntely on ehditty tuulivoima-alan ja etujärjestöjen taholta tyrmätä. Sen väitetään estävän tuhansien tuulivoimahankkeiden suunnitelmat.

    Maahamme on Suomen uusiutuvat ry:n tuoreen tilaston mukaan suunnitteilla yli 100 000 MW:n edestä uusia tuulivoimahankkeita (MT 27.8.). Määrä on nelinkertainen maamme koko nykyiseen sähköntuotantokapasiteettiin ja kuusinkertainen sähkön huippukulutukseen verrattuna. Uusia hankkeita tulee lisäksi julkisuuteen koko ajan.

    Suomen sanotaan olevan sähköntuotannossa omavarainen vuositasolla. Kun tuulee hyvin, sähkön hinta painuu nollaan, joskus jopa allekin. Tuulisähkön markkinat ovat kylläiset.

    Sähkönkulutuksen ennakoidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2035 mennessä. Emme tarvitse kaikkea sitä tuulivoimaa, mitä tänne suunnitellaan. Meillä olisi varaa säännellä alaa tiukemmin.

    Osa suunniteltavista hankkeista ei eri syistä koskaan toteudu, ja suuri osa jää toteutumatta nimenomaan siitä syystä, että tuotettavalle sähkölle ei löydy ostajaa.

    Joku kuitenkin maksaa toteutumatta jäävienkin hankkeiden kehittämiskustannukset. Viime kädessä ne maksaa kuluttaja korkeampina hintoina.

    Hankekehitys toteutumatta jääväksi hankkeeksi ei ole alan eikä yhteiskunnankaan edun mukaista. Selkeämmät pelisäännöt, ja toteutumiskelvottomien hankkeiden jääminen kokonaan aloittamatta olisi kaikkien etu.

    Tuulivoiman laajentuessa tarvittaisiin parempaa sääntelyä myös toiminnasta aiheutuvien haittojen kurissa pitämiseksi. Muuten seurauksena on tuulivoiman hyväksyttävyyden romahtaminen. Paremmalla sääntelyllä voitaisiin varmistaa, että vain vähiten haittaa aiheuttavat hankkeet toteutuvat, ja huonoimmat hankkeet karsiutuvat heti alussa.

    Tuulivoima-ala sahaa omaa oksaansa vastustaessaan alaa koskevan sääntelyn kehittämistä.

    Ismo Anttalainen

    agrologi varapuheenjohtaja

    Riitta Lindgren

    KTM, luvitusasiantuntija

    Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry

    Lisää aiheesta
    • Tuulivoimala. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Tuulivoimarakentamista ei toteuteta vastuullisella ja tasapuolisella tavalla

    • Tuulivoimala. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Tuulivoimarakentamista ei toteuteta vastuullisella ja tasapuolisella tavalla

    • Sari Murron ja Riitta Lindgrenin mielestä kuntien tuulivoimasta saamat verotulot voitaisiin tasata myös niiden kuntien kassa, joihin tuulivoimaloita ei saa rakentaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Tuulivoima ei riitä ratkaisuksi kuntien talousongelmiin

    • Rikka Rajalahden mielestä tuulivoimarakentaminen vaatii kokonaisvaltaista koordinointia ja arviointia.

      Energia | Lukijalta: Tuulivoimarakentamisen sääntely vaatii todellisia muutoksia

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    sääntely
    energia
    Tuulivoima-kansalaisyhdistys
    ympäristöpolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi