• Onko maaseutu asuttua vielä tulevaisuudessakin?

    Mielipide
    15.1.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Valtiovaltamme tavoite on tehostaa talouttamme keskittämällä niin asutuksen, työpaikat kuin palvelutkin. Vain suurimmat eteläiset kaupungit voivat olla varmoja myönteisestä kehityksestä. Maaseutua on sorsittu jo vuosikausia, ja vauhti vain kiihtyy.

    Kuntien velvoitteet ovat kasvaneet, ja niiden talous romahtaa sen mukana. Kun palvelut katoavat ja työpaikat ovat muualla, on täysin luonnollista, että nuorempi sukupolvi muuttaa lähemmäs päivittäisiä rutiineja.

    Kun naapurien nuoret ovat muuttaneet pois, on yhä epä­todennäköisempää, että he, jotka haluaisivat jäädä, jäävät yksin.

    Tämä on sellainen paha oravan­pyörä.

    Mitä voimme tehdä maaseudun pelastamiseksi? Vai annammeko lumipallon pyöriä ja kasvaa?

    Lähtökohta on, että mikäli haluamme tehdä muutoksia, ne on tehtävä itse ja nyt. Kestää pitkään ennen kuin saamme muutosta edes alkuun.

    Maaseudusta puheen ollen tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen maanviljelys. Maanviljelijöiden on ensiksi mietittävä omat lähtökohtansa, mitkä toimenpiteet ovat järkeviä ja taloudellisesti kannattavia.

    Verotus on valtiovallan päätettävissä. Verotusta kuuluisi käyttää houkuttimena kuten Norjassa. Uusille yrittäjille on vero- ja alv-helpotuksia yritys­toiminnan aloittamishoukuttimena haja-asutusalueilla. Meillä tahdotaan käyttää verotusta pääasiassa pakottamiseen uusiin suuntauksiin toiminnassa.

    Uudet pienyrittäjät ovat tulevaisuuden työnantajia. Liikkumisesta johtuvia kustannuksia on kevennettävä.

    Olen ollut yrittäjänä lähes 40 vuotta ja kokenut monenlaisia vastoinkäymisiä matkan varrella.

    Olemme muuttaneet saaristoon vajaat kymmenen vuotta sitten ja viihdymme luonnon helmassa todella hyvin. Matkaa kaupunkiin kertyy yli 50 kilometriä. Asukasluku meilläkin vähenee, ja ihmiset miettivät, mitä tulevaisuus tuo.

    Olen ollut kunnanvaltuustossa nyt pari vuotta, ja nyt tuntuu siltä, että jonkun on tehtävä jotakin. Tämä on liian kaunis maa hukattavaksi.

    Leif Sippus

    Vöyri

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    aluekehitys
    maanviljely
    verotus
    Vöyri
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa