• Porvaria on syytä välillä rakastaa, vaikka hän tekee sen nyt vaikeaksi

    Suurituloisten verotusta keventävä ja pienituloisilta leikkaava hallitus ei tee porvaristoon kiintymistä helpoksi. Silti yrittäjiä, Suomeen sijoittavia ja hyvätuloisia veronmaksajia kannattaisi arvostaa. Ilman heitä kaikilla menee huonommin.
    Mielipide|Politiikka ja talous
    1.9.202315:01
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Hallituksen budjettiesitys on odotetusti kirvoittanut vasemmiston kritiikin äärimmilleen. Myös moni porvariäänestäjä kokee itsensä höynäytetyksi. Velkaantumisen taittuminen jäi haaveeksi. Näin tämän ei pitänyt mennä.

    Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) esityksessä on suuren puhalluksen makua. Valitettavasti se ei reaalitalouden osalta ole sitä. Velkaantumisen taittaminen on vain paljon vaikeampaa kuin ennen kevään eduskuntavaaleja äänestäjille annettiin ymmärtää.

    Alkaneella vaalikaudella velanotto kipuaa samoihin lukemiin kuin porvarien ankarasti arvosteleman Sanna Marinin (sd.) hallituksen suoritus.

    On totta, että edellisen hallituksen lainanoton hoitaminen on nyt paljon kalliimpaa. On myös totta, että sote-alueiden menot nousevat rajusti, eikä helpotusta ole näkyvissä.

    Edellisen hallituksen velanoton taustalla oli kuitenkin ennen kokematon korona-epidemia sekä Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama koko Eurooppaa koetellut talouskriisi.

    Petteri Orpon (kok.) hallituksen osalta tilanne on näiltä osin vakaampi, ainakin toistaiseksi.

    Punnukset molempien hallitusten talouspoliittisen lepsuuden osalta menevät yllättävän tasan. Pitäisikö tämä tunnustaa poliittisessa jankkaamisessa, johon vastuulliset suomalaiset ovat jo aikoja sitten kyllästyneet.

    Syyllisten etsintä ei johda mihinkään. Syiden etsintä sen sijaan voisi auttaa. On selvää, että keväällä vaalivoiton saaneet kokoomus ja perussuomalaiset joutuvat tulevien gallupien kanssa koville. Silti opposition ei kannata tästä liikaa innostua.

    Suomen talouden kriisi on nyt niin paha, että vastuunkantoa kaivataan yli hallituksen ja opposition rajan. Samalla puolueiden on syytä ryhdistäytyä. Halpoja pisteitä ei kannata kerätä.

    Erityisesti Ruotsalaisen kansanpuolueen viikosta toiseen kestänyt arvojen etsiskely ei palvele ketään.

    Rasismin vastustaminen on aivan välttämätön asia, mutta Rkp:n puoluejohdon on ollut pakko ymmärtää, millaiseen hallitukseen se on halunnut.

    Keskustapomo Annika Saarikko on luvannut tukea oppositiosta hallitusta ainakin osassa sen talousuudistuksia. Harvinainen lupaus korostaa keskustan roolia, mutta tässä tilanteessa avaus on rakentava ja tarpeellinen.

    Vaikka Orpo ei halua mahdollisella vähemmistöhallituksella spekuloida, keskustan tarjous saattaa olla hänelle tarpeellisempi kuin nyt nähdään.

    Vielä tärkeämpää Orpolle olisi jonkinlainen sopu ammattiyhdistysliikkeen ja sosialidemokraattien kanssa.

    Hyvätuloisten verotuksen keventäminen ja leikkaukset työttömien etuihin eivät edistä rakastumista porvaristoon.

    Silti vähän pitäisi.

    Yrittäjiä, riskinottokykyisiä kansalaisia ja varakkaita suomalaisia, jotka sijoittavat ja maksavat veronsa tänne olisi syytä arvostaa. Ilman heitä kaikilla menee huonommin.

    Tukien varassa elävä Suomi ei selviä. Työllä ansaitseminen tulonsiirtojen sijasta voisi aivan hyvin olla myös ay-liikkeen ja vasemmiston tavoite.

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ensimmäinen budjetti on edelleen reilusti alijäämäinen, vaikka monesta kohteesta on niistetty.

      Talous | VM:n budjettiesityksestä puuttuvat investointiohjelman satsaukset – ”Eihän tämä vielä riitä velkasuhteen vakauttamiseksi, ei lähellekään”

    • Petteri Orpon hallituksen ensimmäinen budjetti on nyt valmistelussa, ja valtiovarainministeriö on tehnyt pohjaesityksensä

      Talous | Pääministeri Petteri Orpo: Velkalaiva ei käänny helposti

    Artikkelin aiheet
    suomen talouden kriisi
    verotus
    hallituspolitiikka
    porvaristo
    talousuudistus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle