• Yksi asia peittää kaiken

    Mielipide
    26.7.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Energiatuotantomme, teollisuutemme, sääolojen ja ilmastomuutoksen ympärillä käytävää kuhinaa voisi nimittää jo terrorismiksi. Se on yhtä totuutta huutavaa radikalisoitumista. Pahinta lienee, että yrityksetkin joutuvat olemaan siinä mukana.

    Yhden asian ehdottomat liikkeet eivät ole koskaan olleet historian opettamana pitkässä juoksussa hyväksi. Vähän päälle yhden asteen mahdollisesti muuttuva keskilämpötila maapallolla aiheuttaa terrorismin tapaisen radikalisoitumisen.

    Parhaana esimerkkinä lienee kaiken autuaaksi tekevä tuulivoima. Siihen on uhrattu vähistä rahavaroistamme miljardeja, eikä se nytkään ole omilla jaloillaan. Tuulivoimasähköä tuetaan voimakkaasti. Tuulivoiman tehosta puhutaan aina nimellistehon mukaan. Mutta totuudessa – joka ei tule esille – tuulivoiman todellinen sähköntuotto jää kauaksi nimellistehosta.

    Tuulivoiman osuus maamme energian tuotosta on noin 10 prosenttia. Maailmassa sen osuus on muutaman prosentin verran. Lisähankaluutena on vielä se, että sähköä ei saada silloin kun sitä eniten tarvitaan. Tuulivoima tarvitsee aina tuekseen oikeaa sähkön­tuotantoa.

    Tämän mediaterrorismin uhriksi näyttää joutuvan myös ihan oikean demokratian suojassa elävä itsenäinen valtio. Minusta se on kummallista.

    Matti Nikkilä

    Liminka

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    energiatuotanto
    ilmastonmuutos
    Suomi
    radikalisoituminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle