Asiantuntijalta: Pinta-alaosuudeksi typistetty luomutavoite ei edistä luomualan kasvua ‒ tarvitaan strateginen tavoite

Luomutuotanto vastaa moniin yhteiskuntamme ajankohtaisiin haasteisiin. Luomutuotannon ydinajatus eli panosomavaraisuus ja huolenpito viljelymaasta turvaa ruoantuotantoa erilaisten kriisien keskellä.

Luomutuotannolle on asetettu kunnianhimoinen pinta-alan kasvutavoite: Suomen pelloista 25 prosenttia luomua vuoteen 2030 mennessä. Jo nyt on selvää, että tavoitetta ei tulla saavuttamaan.

Maa- ja metsätalousministeriön virkakunta nostaa puheenvuorossa tulevalle hallituskaudelle tavoitteeksi, että luomutuotannolle määritellään Suomessa suunta ja laaditaan sitä toteuttava kansallinen luomustrategia vuodesta 2030 eteenpäin. Tämä on erittäin kannatettava tavoite, joka tukee suomalaisen luomualan pitkäjänteistä ja strategista kehittämistä.

Meillä on lisääntyvää tutkimusnäyttöä siitä, että luomutuotannon avulla voidaan Suomessakin vähentää vesistöihin kohdistuvaa typpikuormitusta, ylläpitää maatalousympäristön monimuotoisuutta, vähentää peltomaiden kemikaalikuormitusta ja lisätä hiilen määrää peltomaassa.

Tukipolitiikalla on ollut suuri merkitys siihen, miten luomu on kehittynyt Suomessa. Luomutuotanto on lisääntynyt erityisesti niillä tuotantosuunnilla ja alueilla, joissa luomutuotanto on helpommin toteutettavaa, kannattavaa ja luomuun siirtymisen vaihtoehtoiskustannus ei ole ollut liian korkea.

Esimerkiksi emolehmätuotannossa luomun osuus on noin 40 prosenttia. Tämä selittyy osittain sillä, että märehtijätuotanto sopii hyvin luomuun.

Merkittävä osa luomunaudoista päätyy kuitenkin jatkokasvatukseen ja markkinoille tavanomaisena tuotteena. Luomulihaketju ei siis toimi. Samalla osa luomun hyödyistä, kuten eläinten hyvinvoinnin ja monimuotoisuuden edistäminen, jää nautaketjussa saavuttamatta.

Mikäli luomutuotannon avulla halutaan saavuttaa mahdollisimman paljon ympäristöhyötyjä, tulisi luomutuotantoa lisätä pikemminkin Etelä- ja Lounais-Suomen intensiivisimmillä viljantuotantoalueilla kuin nykyisillä nurmivaltaisilla alueilla.

Viljelijöiden toimeentulon, maaseudun elinvoiman ja huoltovarmuuden näkökulmasta tarkasteltuna luomutuotannolla on etunsa nykyisillä luomutuotannon vahvoilla alueilla Itä-Suomessa.

Kansallisessa ruokastrategiassamme Onnellisen ruuan maa luomutuotanto on tunnistettu ainoastaan keinona lisätä maatalousympäristön monimuotoisuutta. Strategian muitakin kansallisia tavoitteita voidaan saavuttaa lisäämällä luomutuotantoa.

Erityisesti biologisen typensidonnan, ravinteiden kierrätyksen ja korkeamman rehuomavaraisuuden ansiosta luomutuotannon muita tuotantomuotoja korkeampi omavaraisuus vahvistaa huoltovarmuuttamme.

Eläinten laidunnus puolestaan edistää eläinten hyvinvointia ja lisää luonnon monimuotoisuutta. Samalla vähäisempi lannoitus ja laajaperäisempi nurmituotantoon perustuva kotieläintuotanto pienentävät vesistöjen ravinnekuormitusta.

Yksi Suomen strateginen tavoite on lisätä ruokavientiä. Maailmalla hyvin tunnettua luomubrändiä pystytään hyödyntämään myös ruokaviennissämme.

Luomun kasvulle tulisikin asettaa selkeämmin kohdennettu tavoitetila ja määritellä millaista kotimaista luomutuotantoa tulevaisuudessa halutaan edistää. Pelkkä pinta-alan prosenttitavoite ei vie meitä tavoitteellisesti eteenpäin.

Luomun vaikutukset omavaraisuuteen ja tuotannon kestävyyteen riippuvat siitä, millaista tuotantoa tulevaisuudessa kehitetään ja missä päin Suomea luomutuotantoa lisätään.

Luomun periaatetta oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta tulisi vahvistaa entistä enemmän. Meidän tulisikin tarkastella sitä millainen rooli luomulla on agroekologisen ja uudistavan ruokajärjestelmän toteuttajana.

Selkeillä tavoitteilla ja ohjauskeinoilla luomu voi tukea kansalliselle ruokajärjestelmälle asetettujen tavoitteiden saavuttamista entistä paremmin.

Sari Iivonen

johtaja

Luomuinstituutti, Luonnonvarakeskus

Kari Koppelmäki

yliopistotutkija

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti