Avohakkuu on kuin varastaisi luonnon "taskusta"

Metsäammattilaiset kehuvat avohakkuun olevan taloudellisesti kannattavaa. Niinpä he kutsuvat sitä myös "hyväksi metsänhoidoksi". Hyvä-sanalla yleensä tarkoitetaan hyvää tulosta.

Massiiviset avohakkuut aloitettiin 1950-luvulla pakottamalla metsänomistajat niitä tekemään. Kun puupeltokasvatuksen kierto- eli kasvatusajan pitäisi Etelä-Suomessa olla noin 70 vuotta, tähän mennessä on avohakattu lähes yksinomaan luontaisesti ilmaiseksi kehittyneitä puustoja. Olisi outoa, jos niiden hakkaaminen ei olisi hyvää bisnestä. Metsänomistajat ja yhteiskunta maksavat kustannukset ja kärsivät seuraukset.

Ilmaiseksi syntyneitä luonnonmetsiä on ehditty avohakata jo lähes puolet. Jäljellä on siten vielä paljon hakattavaa. Tosin yhä suurempi osa niistä on hankalasti hakattavissa, sillä ne ovat ojitetuilla soilla, karuilla kivisillä kankailla ja puistoissa. Tällöin joudutaan laskelmiin ottamaan mukaan myös perustamiskustannukset kuten esimerkiksi maanmuokkaus, luontaisen pienen puuston raivaus, istutus ja ensiharvennus.

Niiden kustannukset pitää laskea korkoa korolla nykyhetkeen. Talouden korkovaatimus on yleensä vähintään kolme prosenttia.

Kun avohakkuusta aiheutuvat kulut lasketaan tähän hetkeen, tarvittaisiin kolmen prosentin korolla tuloja 23 000 euroa ja viiden prosentin korolla yli 85 000 euroa hehtaarilta.

Ensiharvennuksesta ja muista alaharvennuksista kertyy jonkin verran tuloja. Avohakkuusta kertyy esimerkiksi tukkia 120 kuutiota hehtaarilta ja kuitupuuta 150 kuutiota hehtaarilta. Kaikkiaan kertyy tuloja kolmella prosentilla 21 000.

Tappiota kertyy korosta riippuen roimasti. Tarvitaan alan ministeriön jakamiin tukiaisiin ja paljon avohakkuupropagandaa.

Istutuspuiden laatu on yleensä huonoa sahapuuksi. Saattaa pian tulla tilanne, että kaikki puu menee selluksi ja kantorahatulo hehtaarilta putoaa muutamalla tuhannella eurolla.

Avohakkuita puolustellaan laskemalla harhauttavasti jo ennen viljelyä tehdyn luontaisesti ilmaiseksi syntyneen metsän puuston avohakkuun puupeltotalouden hyväksi. Kun luontaiset metsät loppuvat, metsätalous kokonaisuudessaan tulee tappiolliseksi. Sitä ei voi kutsua hyväksi hoidoksi.

Halvalla puulla, valtion tukiaisilla sekä ympäristöstä ja hiilen karkaamisesta piittaamatta saadaan sellun teko näyttämään kannattavalta. Vähitellen kuitenkin tulee pää vetävän käteen. Luonto ei ole rajattomasti ryöstettävä luonnonvara.

Erkki Lähde

metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori