• Hirvenkaatolupia liian vähän

    Mielipide
    9.9.201107:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Tälle syksylle myönnettyjen hirvenkaatolupien määrä, 55 644 kpl, on liian pieni. Vähintäänkin 10 000 enemmän olisi kaatolupia välttämättä

    pitänyt myöntää, jolloin yhteenlasketuksi (vasat plus aikuiset hirvet) kaatomääräksi voisi muodostua vähintään 75 000 hirveä.

    Erikoisesti Keski-Suomessa, intensiivisen metsänhoidon maakunnassa, täytyy lupamäärää 4 011 kpl korottaa vähintään tasolle 5 000 kpl. Olen ammattimiehenä yrittänyt vuosikymmenien ajan harjoittaa tiloillani Keski-Suomessa järkiperäistä metsänhoitoa, johon kuuluu tietenkin myös metsänviljely. Tulokset ovat masentavia.

    Vain 1960-luvulla toteutetut männyn ja koivun viljelymetsät

    ovat jotenkin onnistuneet yritettäessä kasvattaa niitä miehen mitasta korkeammiksi elinkelpoisiksi metsiköiksi.

    Myöhemmät istutukset 1980-luvulta lähtien ovat olleet toivotonta taistoa. Hirvet ovat näykkineet mäntyjä repaleisiksi harveikoiksi ja tuhonneet

    suurin toivein sekapuiksi aiotut siemensyntyiset rauduskoivut järjestään.

    Kuin kohtalon magiaa on, että vesasyntyiset hieskoivuryhmät eivät liioin ole hirville kelvanneet. Tavanomainen kaava on, että emohirvi katkoo vasalleen syötäväksi jopa 4-metrisiä rauduskoivuja

    puolikorkeudelta ja tuho on täydellinen. Karmea lopputulos on, että olen menettänyt metsäammattimiehenä tärkeimmän osan elämäntyötäni, metsänkasvatuksen peruskriteerit täyttävien puustojen aikaansaamisen tuleville sukupolville.

    En taatusti ole ainoa kärsijä tässä asiassa. Kysyn ja vaadin vastausta hirven kaatolupien määristä vastaavilta tahoilta: Onko tärkeämpää harjoittaa metsänviljelyä tuottamaan

    ruokaa hirville kuin turvata metsänkasvatuksen, siis maallemme erittäin tärkeän elinkeinon, perusedellytykset.

    Artikkelin aiheet
    hirvenkaatoluvat
    metsänhoito
    Keski-Suomi
    hirvi
    metsänviljely
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle