Osuustoiminta ontuu

Mielenkiintoisia aikoja elellään possuloissa. Porsaat ruuhkassa. Lihasiat ovat hakematta, vaikka lihasta on pulaa. Miten ihmeessä teurastamo on ottanut itselleen epäluotettavan leiman, vaikka on osuuskunta?

Vuosia sitten käytiin tuottajien kanssa yhteistyötä suurempien sikaloiden rakentamiseksi: mitä isompi sen enemmän saat rahaa sioistasi. Monta sataa emakkoa pitää olla, että saat tuoton.

Mitä nyt sitten? Porsaat odottavat noutajaa lihasikaloihin ja lihasikalat lopettaa. Kukaan ei välitä missä possut kasvaa, kun ei niitä kuitenkaan teurasteta porsaana vaan niistä saa teurastamo taas halpaa lihaa. Miten ihmeessä olemme tällaisessa tilanteessa?

Emakkosikalat ovat pakon edessä ja joutuvat suunnittelemaan lihasikaloita, joissa kasvattavat porsaansa. Onko tämä suunniteltua toimintaa?

Omaan toimeentuloomme emme pysty vaikuttamaan millään lailla.

En voi mitenkään ymmärtää tätäkään yhtälöä, että lihasikoja ei haeta, vaikka on teuraaksi ilmoitettu, niin tuottaja maksaa senkin kun menee liian isoksi, 50 senttiä taas hintaa pienemmäksi.

Teurastamo nosti porsaan hintaa oikeutetusti kauan sitten, koska senkin maksaa tuottaja, mutta lihakiloon ei senttejä heru. Tuotantokustannukset ovat pilvissä.

Kuka tällaisesta hyötyy pidemmällä tähtäimellä? Luotto tulevaisuuteen on matalalla ja kestää kauan palautua.

Osuuskuntien hallitusten pitäisi nyt tarttua asioihin tiukasti ja ottaa huomioon alkutuotanto, jos kerran halutaan kotimaista myös jatkossa. Suomalainen tuottaja on maksanut liian kovaa hintaa siitä, että kaikki kaupat ulkomaille ei ole onnistuneet. Mietityttää, kenen euroilla sinne on lähdetty sijoittamaan.

Päätösten pitäisi olla harkittuja ja pitkälle tulevaisuuteen vieviä, nyt eletään kädestä suuhun, ja se ei sovi osuustoimintaan. Suomalaisen tuottajan kestävyyttä on koeteltu ja liialliseen nöyryyteen luotettu liian pitkälle menevin yksipuolisin sopimuksin.

Rakkaat teurastamot, koska me olemme taas samassa veneessä ihan yhdessä?