• Miksi katuraivoaja pillastuu kahta kauheammin, kun hänelle puhutaan?

    On ihme, jos joku haluaa ajaa pääkaupunkiseudulla lumiauroja, hiekoittaa tai puhdistaa katuja, kun kulkijoiden kärsivällisyys pettää pienestäkin odottelusta.
    Taajaan asutuissa kaupungeissa tarvitaan paljon katujen kunnossapitäjiä.
    Taajaan asutuissa kaupungeissa tarvitaan paljon katujen kunnossapitäjiä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Autot
    25.4.202306:00
    Kolumni
    Hanna Lensu

    Kävin muutama viikko sitten autoilemassa Vantaalla.

    Yleensä vältän pääkaupunkiseudun lähestymistä etenkin autolla. Tällä kertaa mukaan oli kuitenkin otettava sen verran tavaraa, että ratin taakse piti istua ja suunnata nokka kohti etelää. Ja tietenkin siinä kävi niin, että jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni todella ikävään kanssakäymiseen paikallisen alkuasukkaan kanssa.

    Olen joutunut aiemmin muutaman kerran lievään kolaritilanteeseen, ja harmista huolimatta pulmat on aina saatu asiallisesti selvitettyä. Tällä kertaa kyseessä ei ollut edes kolari vaan pikemminkin kömmähdys. En hoksannut tyhjällä kadulla antaa riittävän ajoissa tilaa ainoalle vastaantulijalle, kun omalla kaistallani oli pysäköityjä autoja.

    Pöyristyttäväksi koettu toimintani laukaisi kanssa-autoilijassa liudan merkinantoja. Tilanne kärjistyi siihen, kun avasin ikkunan ja kysyin, mikä mahtaa olla miehellä hätänä.

    Se ei auttanut lainkaan, päinvastoin. Se sai aikaan solvausten ja kirosanojen tulvan.

    No, ei haukku haavaa tee eikä haukkuja olisi mahtunut kuskinovestaan ulos haavaa tekemään – kiitos etevän ajotapani – mutta hämmentyneenä jäin miettimään, kuka haluaa noilla seuduilla ajaa lumiauroja, hiekoittaa tai puhdistaa katuja, jos kulkijoiden kärsivällisyys ja sietokyky ovat tuollaisella tasolla.

    Oja lähestyi uhkaavasti enkä enää muistanut, millä auton saisi pysähtymään.

    Uusi vantaalainen ystäväni oli muutenkin väärässä kommenteissaan. Toki olen vanha ämmä, se piti paikkansa, mutta ikäisekseni olen ajanut autoa todella kauan.

    Isäni oli sen koulukunnan edustaja, että ihmisen on opittava tekemään kaikki asiat itse, olipa kyse jäniksen nylkemisestä tai hirvikiväärillä ampumisesta. Niinpä autoilijan urani alkoi noin 7-vuotiaana heinäpellolla.

    Tehtäväni oli ajaa eteenpäin ja hidastaa seipäiden kohdalla. Sekin tosin meni lupaavan alun jälkeen pieleen. Oja lähestyi uhkaavasti enkä enää muistanut, millä auton saisi pysähtymään. Lähimailla oli vielä heinillä varustettu heinäseiväs, joten ohjasin Land Cruiserin päin sitä ja siihenhän se auto sammui.

    Kiitoksia ei tullut neuvokkaasta ratkaisusta.

    Mieluummin olisin jättänyt lapsiautoilun sikseen, kuten myös veneilyn 50-hevosvoimaisella perämoottorilla ynnä verkkojen soutamisen tuivertavassa tuulessa Saimaan selillä, mutta sellaista vaihtoehtoa ei isälläni ollut tarjolla.

    Jatkoin siis autoilua heinätöiden jälkeen sora- ja metsäteillä. Vahingosta viisastuneena isäni istui vastedes pelkääjän paikalla.

    Myöhemmin huomasin, ettei soratiellä ajaminen kumpuilevissa maastoissa ole niin helppoa muillekaan. Soitin ensimmäisen hätäpuheluni, kun vasta ajokortin saanut nuori nainen oli törmännyt vauhdilla tienvarren jykevään mäntyyn lähimäessä.

    Ihme ja kumma, että itselleni ei vahinkoa koskaan sattunut. Jännitti kyllä, kun auto tuli kylätiellä vastaan, että kuinka tästä selvitään. Hyvin selvittiin, mutta vasta Vantaalla kävi huonosti.

    Kirjoittaja on MT Metsän tuottaja.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa lumenauraajat ovat joutuneet tottumaan ihmisten vihanpurkauksiin. Kuvan suomalainen auraaja ei liity tapauksiin.

      Aurausraivo ja nyrkinpuiminen hämmentävät ruotsalaisia koneurakoitsijoita

    • Matkailu | Tiesitkö, että Euroopassa on kaupunki, jossa laki vaatii hymyilemään?

    • Pasi Komulainen käyttää kiinteistöjen piha-alueiden hiekoituksissa hiekoitussepeliä ja muualla karkeampaa sepeliä

      Urakoitsijalla on aurauksia ja hiekoituksia edellistalvea enemmän – Tuusniemeläinen Pasi Komulainen tuuraa myös maitoauton kuljettajana

    Artikkelin aiheet
    katuraivo
    autoilu
    Vantaa
    liikennekäyttäytyminen
    henkilökohtainen kokemus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla